Raportti: Veikko Mäkelä
Kesästä on kohta jo puoli vuotta. Lienee jo viimeinen aika tehdä yhteenvetoa siitä, mitä viime kesänä nähtiin. Yhteenvedon toki saisi valmiiksi aiemminkin, mutta aina joku lähettää havaintonsa parikin kuukautta havaintokauden päättymisen jälkeen. Näin pieninä havaitsijamäärän aikoina jokainen havainto on tärkeä ja niitä kannattaa odottaa.
Näyttää siltä, että tiettyä havaintoväsymystä on ollut nähtävissä. Muutama pitkän linjan aktiivi on jäänyt pois tai muuten vain jättänyt havaintonsa raportoimatta, mikä on tietysti sääli (Olli Manner tosin tätä tehtäessä kaivoi kesän muistiinpanonsa esiin ja toimitti minulle). Liekö syynä palautteen niukkuus. Takavuosien hienoihin yhteenvetoihin ei valitettavasti ole ollut enää resursseja. Näin UMIssa yritän kuitenkin kertoa, mitä nähtiin.
Pelkäsin aluksi lomakepinoa tutkaillessani, että menee lätyiksi koko kesä, mutta onneksi aktiivisimmat havaitsijat pelastivat kesän ja tietenkin muut kiitettävästi täydensivät saldoa. Erityinen suurkiitos kuuluu kuitenkin Leo Rajalalle, joka on jaksanut puurtaa yöpilvien parissa jälleen viime kesänä. Hänen tuloksensa olivat raporttipinon parasta antia. Uutena havaintokasvona mainittakoon myös Tomi Lyytikäinen Helsingistä.
Havaintojen raportoinnissa on tietysti ollut epäselvyyksiä. Jatkossa ehdotan, että kaikki havainnot lähetetään jaostonvetäjälle, josta ne varmasti päätyvät raportin laatijoiden käsiin. Toistaiseksi minäkin olen jaksanut olla vielä mukana.
Mutta sitten itse asiaan eli havaintoihin. Vanhaan tapaan näytelmiä on luonnehdittu sanallisen kuvauksen ohella seuraavin indeksein:
| W | laajuus | (1=yksittäisiä muotoja, 5=koko taivaan näytelmä) |
| I | intensiteetti, kirkkaus | (1=himmeä, 5=huomiota herättävän kirkas) |
| S | muodot | (I=harso, II=vyöt, III=laineet, IV=pyörteet, 0=muu tai tunnistamaton, S=solmut, P=poikkijuovat, V=verkkorakenne) |
| r | luotettavuus | (0=epävarma,1=melko varma,2=varma) |
Mutu-menetelmä ei ole aina paras mahdollinen vaihtoehto arvioda tuloksia. Omien ja muilta kuulemieni kommenttien perusteella en pitänyt mennyttä kesää erityisen runsaana yöpilvikautena, mutta kuinka ollakaan, heinäkuu osoittautui todella aktiiviseksi yöpilvikuukaudeksi, ehkä yhdeksi runsaimmista: 22 näytelmää, 4 negatiivista, loput 5 pilvisiä tai ei muuten havaintoja! Elokuussakin 16. päivään mennessä oli vielä 7 näytelmää.
Kesäkuussa oli vain yksi display, mutta tähän tulokseen en usko. Porukka ei vain havaitse kesäkuussa. Uskokaa vain huviksenne, että ainakin Etelä-Suomessa niitä yöpilviä kyllä näkyy, jos vain jaksaa havaita. Jämsän korkeudella, Leon havaintomailla alkaa jo valoisuus merkittävästi haitata.
Seuraavalla sivulla on vielä pakolliset tilastot ennen näytelmien esittelyä. Näytelmien kuvauksissa on käytetty havaiutsijan tunnusta kertokaa, kuka minäkin yönä on havainnut. hav. tarkoittaa varsinaisten yöpilvihavaintojen ja neg negatiivisten (=ei yöpilviä) havaintojen määrää.
Havaitsija Tunnus Havaintopaikat hav. neg Jani Katava KAT Helsinki, Raisio 3 1 Tomi Lyytikäinen LYY Helsinki 3 - Olli Manner MAN Helsinki 3 - Veikko Mäkelä MAK Helsinki, Hämeenlinna 4 2 Pekka Parviainen PAR Kustavi, Turku, Paimio 14 - Leo Rajala RAJ Jämsä 18 7 Teemu Öhman ÖHM Oulu, Žänekoski, Hämeenlinna 6 -
W=2, I=3, S=II+IV, r=2
Kahdesta pienestä yöpilvirakenteesta muodostunut pienialainen näytelmä.
Kummassakin rakenteessa oli vöitä, kaakkoisempi alue sisälsi ainakin
Mäkelän raportin mukaan pyörremuotoja. Helsingistä nähtynä keskikirkas
(3), mutta Jämsän horisontissa himmeämpi ilmeisesti valoisan taivaan
vuoksi.
MAK,RAJ
W=3, I=4, S=I+II+III+IV, r=2
Lyytikäinen raportoi Helsingissä melko laajan yöpilvipilvialueen.
Aluksi näkyi laineita, jotka katosivat melko nopeasti. Myöhemmin melko
vahva pyörre- ja vyörakenne. Kirkkaus ylsi parhaimmillan arvoon 4. Leo
Rajalalla melko pieni ja himmeä yöpilvialue itäkoillisen suunnalla.
Ilmeisesti valoisuus rajoitti siellä edelleen näkymistä.
LYY, RAJ
W=3, I=2, S=I+II, r=1
Noin 60° leveä yöpilvialue, jossa harsoa ja vöitä. Itäisimpänä näkyi
yksinäinen vyöpari. Kirkkaus jäi heikoksi valoisuuden vuoksi.
RAJ
NEG, r=1
MAK
W=3, I=3, S=I+II, r=1
Noin 90° leveydeltä näkynyt harso+vyö-tyypin yöpilvinäytelmä. Alueen
kirkkaimpana komponenttina k=4 vyö.
MAN,PAR
W=2, I=2, S=0, r=1
Pilvien haitatessa Pekka Parviainen havaitsi noin 50° levyisen
epämääräisiä muotoja sisältäneen yöpilvialueen. Kirkkaus oli varsin
heikko.
PAR
W=3, I=4, S=I+II+III+IV, r=2
Sekä Parviaisen, Katavan että Lyytikäisen raporteissa todetaan melko
yhtenevästi, että yöpilvialue oli enemmän lännen puolella. Itäisin
oikea raja on Tomilla 47°, vasemmalla yöpilviä näkyi länteen asti.
Näytelmä oli vyö+lainetyyppiä. Parviainen ja Lyytikäinen molemmat
raportoivat kirkkaita laineita. Kirkkaus näytelmässä oli parhaimmillaan
k=4. Parviainen otti stereokuvia, kun useana yönä tämän jälkeenkin.
KAT,LYY,PAR
W=4, I=5, S=I+II+III+IV+S+P, r=1
Muilta ilmeisesti pilviin jäänyt näytelmä. Tomi Lyytikäinen onnistuu
kuitenkin Helsingissä saalistamaan todella kirkkaan ja laajahkon
näytelmän, jossa näkyi kaikkia muotoja. Hallitsevia muotoja vyöt ja
vahva pyörre. Kellertävää ja ruskeaa väriä esiintyi, ilmeisesti
alempana olevilla muodoilla.
LYY
W=4, I=3, S=I+II+III+S+P, r=1
Leo Rajala havaitsi yli puolen taivaan laajuisen näytelmän.
Eteläisimmillään alue ulottui 30° zeniitin eteläpuolelle. Pääasiassa
vyötyyppinen näytelmä. Idän suunnalla kompleksinen vahva rakenne, mukana
mm. solmuja ja poikkijuovarakennetta. Myös laineita oli mukana.
Huomionarvoista oli nopea liike luoteen suuntaan.
RAJ
W=4, I=4, S=I,II,III,IV,S,P, r=2
Jo neljäs näytelmä putkeen. Laajuudeltaan edellisen yön toisinto.
Vöiden pääsuunta Rajalalla kaakko-koillinen. Aktiivinen näytelmä,
Parviainen kommentoi sanalla "dynaaminen" ja Rajala ilmaisulla
"yöpilvimyrsky". Kirkkaita teräviä vöitä. Luoteessa vahva pyörteisiä
muotoja sisältänyt alue. Jämsässä Leo näkee zeniitissä "kampamaisen"
poikkijuovista ja vyöstä muodostuvan rakenteen. Pohjoisessa myös
laineita. Liike luoteen (Rajala) tai lännen (Parviainen) suuntaan.
MAN,PAR,RAJ
W=1, I=4, S=II+0, r=2
Pohjoisen suunnalla pienialainen vyötyyppinen yöpilvialue. Mäkelä
raportoi muista poiketen kaksi kirkkasta kermanväristä läikkämäistä
yöpilveä. Sekä Parviaisen että Katavan havaintojen mukaan yöpilvet
katosivat klo 1.00:een mennessä.
KAT,MAK,PAR
r=1
Aluksi näytti, että yöstä tulee negativiinen, koska kolme havaitsijaa
antoivat negatiivisen raportin: Katava 1.00-1.30, Mäkelä 0.45-1.00 ja
Rajala klo 0.45-1.30, mutta Manner näki yöpilviä klo 2. Ne lienevät
ilmestyneet vasta klo 1.30 jälkeen, koska olosuhteet neg-havainnoissakin
olivat hyvät.
MAN,KAT,MAK,RAJ
W=2, I=4, S=I,II, r=2
Kaikki kolme havaitsijaa raportoivat heikkoja vöitä, mukana myös harsoa.
Parviaisella ja Mäkelällä alkuyöstä alue pohjoisluoteen-pohjoiskoillisen
välillä, myöhemmin yöllä Rajalalla enemmän idän puolella. Alapilvet
haittasivat havainnointia hiukan.
MAK,PAR,RAJ
W=2, I=2, S=II, r=1
Heikkojen vöiden alue pohjoisluoteessa. Pilvistyminen katkaisi Rajalan
Leon havainnot klo 0.50 mennessä.
RAJ
W=4, I=3, S=I,II, r=2
Öhman ja Mäkelä havaitsevat toisistaan riippumatta Hämeenlinnassa
Cygnuksella, Rajala Jämsässä ja Parviainen Kustavissa. Vahvasti lännen
puolelle keskittynyt näytelmä kaikilla neljällä havaitsijalla.
Pohjoisimpana havaitsijana Rajalalla alue yltää zeniitin yli, Öhmanilla
ja Mäkelällä noin 50-60 asteeseen. Alue pääosin vöiden hallitsema,
kirkkaus parhaimmillaan k=3. Öhman raportoi myös lainetta. Jälleen
neljän näytelmän putki katkesi.
MAK, PAR, RAJ, ÖHM
NEG, r=1
RAJ
NEG, r=1
RAJ
W=2, I=3, S=I,II,III, r=1
Kahden negatiivisen yön jälkeen jälleen yöpilviä. Parviainen havaitsee
noin 40° levyisen vyö+lainealueen pohjoisessa. Näytelmä kirkastuu
(maksimissaan k=3) kohti klo 1.00:tä, mutta yöpilvet katoavat
sitten.
PAR
W=4, I=3, S=I,II,III,IV, r=1
Leo Rajala havaitsee Jämsässä lännen puolelle keskittyneen näytelmän,
joka parhaimmillaan kipuaa lähes zeniittiin. Harsoa, vyötä ja lainetta.
Puolenyön tienoilla pohjoisessa vahva poikkijuovainen pyörre, josta vyö
heikkenee ja poikkijuovat jäävät näkyviin. Liikesuunta kaakkoon.
Näytelmä himmenee klo 1.00 aikoihin, mahdollisesti Maan varjon
vaikutuksesta.
RAJ
W=2, I=3, S=II,III, r=1
Parviainen havaitsi vöitä ja laineita. Kirkkaus oli pääosin 3, mutta
muutama vyö kirkastui hetkeksi jopa arvoon 5. Alapilvisyys häiritsi
Pekan havaintoja. Liikesuunta etelään.
PAR
W=3, I=3, S=I,II,III, r=1
Harson ja vöiden seassa outoja "mantelipilvimäisiä" laineita tai
läikkiä. Nämä olivat varsin säännöllisiä (0,5°x3-4° ja 0,5°x1-2°).
Näytelmän kirkkaus oli 2-3, alueen leveys noin 70°.
RAJ
W=2, I=3, S=II,III, r=1
Viides yöpilvinäytelmä peräkkäin! Aluksi himmeitä, myöhemmin
keskikirkkaita vöitä sekä laineita. Pilvet haittasivat Parviaisen
havaintoja jonkun verran.
PAR
W=2, I=4, S=I,II,III, r=1
Pilvet haittasivat Leo Rajalan havaintoja. Pilvenraoista näyttäytyi
kuitenkin varsin kirkkaita (k=3-4) vyö+lainerakennelmia.
RAJ
W=2, I=1, r=1
Myös Parviaista haittasivat alapilvet. Ukkossateiden jälkeisten pilvien
raoista paljastui heikkoja yöpilviä, joiden muodot kuitenkin jäivät
tunnistamatta.
PAR
W=3, I=3, S=I,II,IV,0, r=2
Vaihteeksi sekä Parviainen että Rajalan onnistuvat havaitsemaan samana
yönä (vrt. edelliset päivät). Kuitenkin sekä Turussa että Jämsässä
havainto-olosuhteet olivat huonot. Kummallakin pilvien välistä paljastuu
harsoa ja epäteräviä (IIa) vöitä. Rajala raportoi myös pyörremuotoja
sekä jotain luokittelematonta yöpilveä. Alueet kuitenkin ovat olleet
ilmeisesti erilliset, sillä Leo havaitsi yöpilveä idän-koillisen
suunnalla, kun Pekan havainnoissa yöpilviä näkyi lähinnä
luoteen-pohjoisen välillä. Toisaalta pilv isyys on saattanut estää
laajemmankin alueen näkymisen. Kirkkaus ylsi kummankin havainnoissa
keskinkertaiseksi (k=3).
PAR,RAJ
NEG, r=1
RAJ
W=3, I=2, S=I,II, r=1
Leo havaitsee heikonpuoleisen harso+vyötyypin näytelmän. Alue oli
vaatimaton 20° levyinen matalalla pohjoisessa.
RAJ
W=2, I=2, S=II, r=1
Öhmanin Teemu näki muutaman vyön alapilvien välistä koillisen suunnalla.
Hän pitää näytelmää hiukan epävarmana tapauksena.
ÖHM
NEG, r=1
RAJ
NEG, r=1
RAJ
W=2, I=2, S=I,II,III, r=2
Aktiivinen havaitsijakaksikko Rajala ja Parviainen jälleen asialla. Sää
oli tällä kertaa sekä Kustavissa että Jämsässä hyvä. Koillisen ja
pohjoisen välissä esiintyy kummallakin harsoa ja vöitä. Parviaisella
kohti aamuyötä alue levenee (Maan varjon vaikutuksesta?) koilliseen
päin. Tällöin esiintyy myös laineita. Kirkkaus jää kummankin raportin
mukaan heikoksi (k=2).
PAR, RAJ
W=3, I=3, S=I,II, r=2
Havaitsijat ovat liikkeellä vasta aamunyön puolella. Elokuussa alkaa
etelämpänä olla jo keskiyöllä niin tumma taivas, että yöpilvet
keskittyvät ilta- tai aamuyön puolella. Sen sijaan Öhmanilla Oulussa
taivas on vielä vaalea. Näytelmässä esiintyi harsoa ja vöitä. Katava
näki Raisiossa vain 20° levyisen sinertävän harso/"mössö"alueen, jota
aivan oikein arvelee yöpilviksi. Rajala raportoi näytelmän heikoksi
(k=2), joka kuitenkin kirkastui aamua kohti.
KAT,RAJ,ÖHM
NEG, r=1
RAJ
W=4, I=4, S=I,II,III,IV,S,P, r=2
Perseidien tienoilla näkyy usein näytelmä tai pari, niin
nytkin. Kaiken kaikkiaan näyttää olleen melkoisen hyvä näytelmä. Rajala
ja Öhman (tällä kertaa Žänekoskella) havaitsevat keskempänä yötä
yöpilviä melko matalalla. Silti ainakin Rajalalla näytelmässä on
useampia muotoja (harso, vyöt, pyörrettä sekä niissä solmuja ja
poikkijuovia). Öhman raportoi laineita. Parviaisellakin puolen yön
mailla pilvet jäävät pohjoiseen, mutta Maan varjon väistyessä alu e
laajenee klo 4:ään mennessä all-sky-näytelmäksi (5/8 ta ivaasta). Pekka
raportoi "kaikkia muotoja". Kirkkaus ylsi arvoon 4.
PAR, RAJ,ÖHM
W=3, I=4, S=I,II,III, r=1
Teemu Öhman havaitsee sateiden jälkeen yllättäen seljenneltä taivaalta
melko mukavan näytelmän. Havaintopaikka oli kuitenkin kehno ja
ajelehtivat stratocumulukset haittasivat vielä. Pääosin keskikirkasta
yöpilveä (harso, vyöt ja lainetta), seassa kirkkaampiakin kohtia.
ÖHM
W=2, I=4, S=II, r=1
Rajala ja Öhman onnistuvat saalistamaan kauden viimeisen näytelmän (toki
näitä on voinut vielä olla, mutta raportteja ei ole enempää). Matalalla
pohjoisessa näkyi parikymmentä astetta leveä vyöryhmä, joka Rajalan
raportin mukaan kirkastui arvoon 4. Tietenkin täytyy muistaa, että tumma
taivas aiheuttaa jo melkoisen kontrastin pilvien ja taivaan välille.
RAJ, ÖHM