29.8.03 Veikko.Makela@ursa.fi

Yöpilvihavainnot 2003

Monipistekuvausta 17/18.7.2003 noin klo 1.30

Heinäkuun 17/18.7. yöpilvinäytelmän aikana tehtiin muutaman havaitsijan toimesta kokeilua samanaikaisesta kuvauksesta monesta eri havaintopisteestä. Kyseinen yö oli heinäkuussa ensimmäisiä, joissa oli kunnollisen kirkkaita tunnistettavia muotoja kuvattavaksi. Pienoiseksi ongelmaksi muodostui kunnollisten vertailutähtien löytyminen. Onneksi Ison karhun tähtiä oli yöpilviä alueen lähettyvillä.

Kuvauksen osallistuivat:

Jorma Koski Porvoossa Sondbyssä
Veikko Mäkelä, Helsingissä Eirassa
Hannu Määttänen, Helsingissä Malmilla
Markus Tuukkanen Juvalla

Lisäksi vertailuun on poimittu Petteri Kankaron suunnilleen samoihin aikoihin Turussa ottama kuva.

Kuvat on otettu alle 10 minuutin sisällä. Näytelmä ei ollut erityisen dynaaminen, joten muutamien minuuttien aikajaksolla otetut kuvat lienevät kohtuullisen vertailukelpoisia. Kuviin on merkitty hyviä arvauksia joiksikin yöpilvimuotojen referenssipisteiksi.


 
Klo 1.30 ja 1.29. Hannu Määttänen, Malmi, Helsinki

 
Klo 1.33. Veikko Mäkelä, Eira, Helsinki


Klo 1.34. Jorma Koski, Porvoo, Sondby


Klo 1.33. Markus Tuukkanen, Juva


Klo 1.26. Petteri Kankaro, Turku