 Esipuheita
POHJOIS-SUOMEN HALOPROJEKTI 1997 JA MUSTAT LASIT 1 / 98
Arvoisa lukija,
Teemu Öhman kertoi maaliskuussa -97 ajatuksesta jota allekirjoittanutkin oli joskus pohtinut: Pitäisikö tehdä oma oululainen yhteenveto keväisestä
haloprojektista!
Salakavala suuruudenhulluus kuitenkin iski ja projekti päätettiin
laajentaa koko Pohjois-Suomen haloprojektiksi. Niinpä, häthätään allekirjoittaneen
kotiuduttua maaliskuun puolivälissä Itä-Siperiasta, lähti Pohjois-Suomen
tunnetuille halohavaitsijoille sekä tähtiharrastusseurojen yhteyshenkilöille
postia. Halohavaitsijat luonnollisesti lähtivät mielellään mukaan mutta tähtiharrastusseurojen kautta ei palautetta havaintojen muodossa
ainakaan saatu paria tapausta lukuun ottamatta.
Samaan aikaan Ursan halojaoston ja Saksan vastaavan edellisvuonna
kokeiltu eurooppalainen haloprojekti laajeni ensimmäistä kertaa aidosti eurooppalaiseksi projektiksi johon osallistui havaitsijoita myös muista
maista. Maantieteellisen kattavuuden vuoksi tämä projekti supistettiin käsittämään vain huhtikuun. Me puolestamme totesimme että kyllä toukokuukin
mukaan pitää saada ja siten perustella oman projektin tarve.
Projektin mahdollisesti poikiman yhteenvedon kustannuskysymyskin ratkesi
kun varovaisten tiedustelujen pohjalta Arktos lupautui kustantamaan yhteenvedon. Muutenhan toteutuminen olisikin ollut aika huteralla
pohjalla köyhien opiskelijoiden ja vielä köyhemmän työttömän ollessa asialla.
Yhteenvedon nimeksi jossain vaiheessa äänestettiin sitten Mustat lasit.
Tämä hiukan Blues Brothers- tai M.I.B.-tyylinen nimi oikeastaan sopi mainiosti halohavaintojulkaisulle sillä mustat aurinkolasit ovat vakiotyökalu
halojen havaitsijalle. Toivottavasti nimi tuo myös hiukan rentoa meininkiä
halohavainnointiin, joka ei ole missään nimessä muutenkaan sementtistä.
Halohavainnointi, on helppo ja jännittävä harrastus - ei koskaan voi
tietää mitä taivas tarjoaa. Harrastuksena sen mielellään moni näkisi leviävän. Ihmisiä pitäisi saada havaitsemaan tai edes seuraamaan näitä
valkean taivaan ihmeitä. Siten voimme saada havaitsijamäärät kasvamaan ja valtaisat tyhjät aukot havaitsijakartalta katoamaan. Jokainen joka
liikkuu luonnossa on potentiaalinen halohavaitsija - lintubongarista metsuriin.
Suomen havaintokartalla suurimmat aukot ovat tätä nykyään Itä-Suomi
Mikkelistä Kuusamoon, Kemi, Rovaniemen ja Pellon muodostama kolmio, Ylä-Lappi Sodankylästä pohjoiseen sekä Käsivarsi. Kilpisjärven ja
Kevon revontulikameroiden ja satunnaisten havaintojen pohjalta voisi Utsjoen ja Kilpisjärven seutuja pitää eräinä mielenkiintoisimpina
valkeina alueina Suomessa halohavainnointia ajatellen. Varsinkin talvisia jääsumuhaloja uskoisi esiintyvän Jäämeren tuoman kosteuden ja pakkasten
ansiosta paremmin kyseisillä paikkakunnilla kuin muualla Suomessa.
Näiden aukkojen paikkaamiseksi haloharrastusta olisi tuotava paremmin
esille. Tämä työ onkin hitaasti kulisseissa käynnissä. Suuri kiitos halohavainnoinnin esilletuomisesta kuuluu Ursalle ja varsinkin herralle
nimeltä Marko Pekkola, joka viimeksi, yhdessä Jari Mäkisen kanssa työsti täysimittaisen televisio-ohjelman haloista niiden havainnoinnin
ja tutkimuksen historiasta. Kyseinen ohjelma tuli ulos ykkösen Prisma-tiedesarjassa
syyskuussa 1997 ja uudistettuna versiona keväällä.
Joku saattaa nyt ihmetellä miten vuoden 1997 halohuhtikuun yhteenveto
ilmestyy vasta seuraavan vuoden alussa, juuri ennen kevätprojekteja. No, sen enempi kiertelemättä viivästys on laskettava täysin allekirjoittaneen
saamattomuuden piikkiin sillä työstin koko yhteenvedon käytännössä yksin. Mutta selittelyistä huolimatta olen viivästymisestä vilpittömästi
pahoillani.
Oulunsalossa 31. 3. 1998, Jarmo Moilanen
|