|
Syksyä taas
Jälleen kerran illat ovat pimentyneet, taivas tummentunut ja havaitsijat
ovat taas ahkeroimassa ulkona yössä. Tästä kaudesta onkin
lupa odottaa hyvää tulosta, sen verran meillä on ollut aktiviteettia
viime aikoina ja uusiakin havaitsijoita on ilmaantunut mukavasti.
Olen lähetellyt kiinnostuneille "aloituspakettia", joka sisältää
EDL:n viimeisimmän numeron (niitä on vähän ylimääräisiä, onneksi)
ja havaintokortteja. Tavoitteena olisi saada lähiaikoina uutta,
tarkistettua painosta myös havaitsijan oppaasta, jolloin voisin
pistää myös sellaisen automaattisesti mukaan alkutaipaleella
avittamaan. Nyt olen vain ohjaillut jaoston kotisivuilta löytyvään
oppaaseen, osoitehan on http://www.ursa.fi/ds/opas.html.
Kissansilmä
Jaostolaiset ovat mukana monenlaisessa, tästä osoituksena pääkaupunkiseudun
havaintoryhmä Kissasilmä, jossa ahkeroivat Allar Saviauk,
Jyri Lehtinen ja Antero Linde. Tulosta syntyy, kuten mm. hienot
WWW-sivut osoitteessa http://koti.welho.com/alinde/havainnointi/index.html
ja projektit -linkin takaa löytyvät SaLe -planetaarisluettelo
osoittavat. Käykäähän tutustumassa ja ottakaa opiksi!
Cygnus 2002
Tämänvuotisella Cygnuksella jaostotapaaminen ja varsinaisten aktiivien tapaaminen erotettiin toisistaan, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi.
Aktiivit sopivat keskenään tärkeistä jaostoa koskevista asioista ilman suuren yleisön tarkkailua ja varsinaisessa jaostokokouksessa päätökset esiteltiin muille harrastajille.
Perinteisten aiheiden lisäksi tällä kertaa keskusteltiin Linnunratapalstan toimittajan vaihdoksesta. Tuomas Savolainen ilmoitti, ettei kerkiä enää palstaa toimittamaan,
joten hänen tilalleen valittiin Jaakko Saloranta, joka aloittaa vuodenvaihteessa armeijasta vapauduttuaan. Lisäksi keskusteltiin jaoston WWW-pohjaisesta havaintojenlähetyksestä,
josta on luvassa demoa lähiaikoina.
Deep Sky -tapaaminen 2002
Myös DS-tapaaminen ehdittiin pitämään 6.-8.9 Manskivessä, Hollolassa. Paikalla olikin jälleen hieno kokoelma havaintovälineitä, joskin ikävä kyllä Obsession 25 oli korjauksessa eikä päässyt paikalle (lukuun ottamatta korjattavaa osaa).
Ensimmäinen yö oli melko utuinen ja toisena yönä revontulet tekivät havaitsemisen lähes mahdottomaksi. Pääsimme kuitenkin toteamaan, että UHC-suodin on erittäin suuri apu reposten läpi näkemisessä ja planetaarisia sumuja voikin havaita lähes täysipainoisesti,
kunhan vaan pitää huolen siitä, että adaptaatio on kunnossa, kun taivas loimuaa kirkkaana.
Tapaamisen paras anti oli tällä kertaa päiväohjelma, johon kuului
Jorma Kosken esitys Megastarin uudesta versiosta, Tuomas Savolaisen
kauden havainnot sekä sokerina pohjalla Timo Karhulan eeppinen
esitys eteläisestä tähtitaivaasta. Esitysten välissä ehdittiin
myös pitämään tietokilpailu, jossa Timo veti "yllättäen" pisimmän
korren, sekä jaostotapaaminen. Tapaamiseen otti osaa noin
40 henkeä ja jouduimme jopa turvautumaan varavuoteisiin, mutta
kaikki sentään mahtuivat johonkin nukkumaan. Täydellisen raportin
tapaamisesta voi käydä lukemassa osoitteessa http://www.ermiksson.net/dsmeet2002/.
EDL
Uusi numero (1/02) ilmestyi juuri sopivasti Cygnukselle, joten
toistaiseksi ollaan täysin aikataulussa. Vuoden toinen numero
olisi tarkoitus pullauttaa ulos vuodenvaihteessa ja juttutilanne
näyttää tällä hetkellä varsin hyvältä etenkin, kun muutama
jaostolainen ilmoitti DS-tapaamisessa työstävänsä juttua ja
puolet Timo Karhulan Afrikan-matkasta kertovasta artikkelista
on vielä julkaisematta. Lisämateriaalia voi ja pitää kuitenkin
lähetellä! EDL:n voi tutustua ja käydä tilaamassa sen osoitteessa
http://www.ursa.fi/ds/edl
tai ilmoittamalla tilauksestaan jaostonvetäjälle tavalla tai
toisella.
DS-tapaamisen nimi
Jaostotapaamisessa Manskivessä oli puhetta siitä, että olisi
mukava saada DS-tapaamisella joku osuvampi nimi. Siksipä julistetaankin
nimenkeksimiskilpailu, jossa voittajalle on luvassa hieno
palkinto, josta kuitenkin vielä toistaiseksi vaietaan (koska
en ole vielä keksinyt, mitä palkintona voisi olla :) Nimeä
voi ehdottaa sähköpostitse ds@ursa.fi, kirjeitse tai puhelimitse
jaostonvetäjälle tai käydä osoitteessa http://tapaaminen.ermiksson.net/nimiehdotus
jättämässä ehdotuksensa. Keksi siis iskevä ja osuva nimi Deep
Sky -tapaamiselle!
Lahjasuodin
Jaosto sai lahjoituksena Celestron LPR-suotimen, joka soveltuu hyvin valosaastetta vastaan taistelemiseen taajamassa ja/tai vaihtoehtoisesti heijastussumujen havaitsemiseen. Lahjoituksen ehtona oli, että suodin lahjoitetaan jollekulle, jolle siitä on hyötyä.
Siksipä päätimmekin lahjoittaa sen syksyn 2002 taajamahavaitsijalle. Lahjoitusraati valitsee jaostolle lähetettyjen havaintojen pohjalta havaitsijan, jolle suodin lähetetään. Tsemppiä sitten vaan ja taajamahavaintoja jaostolle!
Riku Henriksson
Tervetuloa uuteen kauteen
Havaintokausi on saatu rullaamaan ja Hollolassa syyskuun alussa järjestetty jaoston tapaaminen toimi hyvänä käynnistysmoottorina.
Syvän taivaan ystäviä oli Manskiven toimintakeskuksessa ennätysmäärä ja luulenpa, että monen havaintoharrastus sai taas mukavan lisäpotkun, vaikka tapaamisessa ei kovin huikeaan havaintomaratoniin päästykään.
Perjantain utu ja lauantain upea revontulinäytelmä torpedoivat hurjimmat havaintosuunnitelmat, vaikka tosin eräät onnistuivat metsästämään äärimmäisen himmeän lähigalaksin - Maffei 1:n.
Kuten Riku jo omassa osuudessaan totesi, allekirjoittanut on päättänyt luopua Linnunratapalstan toimittamisesta työkiireiden takia. Loistava jatkaja palstanpitäjän paikalle löytyi helposti puhelinsoiton päästä, kun jaoston aktiivihavaitsija Jaakko Saloranta lupautui vuodenvaihteessa ottamaan pestin vastaan.
Jaakolla on runsaasti havaintokokemusta ja hänen palstojensa onkin lupa odottaa olevan todella mielenkiintoisia.
Manskiven havaintoja
Aloitetaan havaintojen läpikäynti ds-tapaamisella tehdyistä
piirroksista. Kuvassa 1 on kaikkien tuntemaan moniala-aktiivin
Veikko Mäkelän havainto Cr 399:stä eli Brochin joukosta, joka
ulkomuotonsa vuoksi myös Vaatehenkarina tunnetaan. Kyseessähän
ei ole varsinaisesti avonainen joukko vaan tähtiassosiaatio,
jonka jäsenet eivät muodosta painovoiman sitomaa systeemiä.
Veikko on käyttänyt 11x80 kiikareita ja kuten sääarvoista
voi päätellä taivas oli melkoisen vaalea 6./7.9. välisenä
yönä: rajamagnitudi paljain silmin 4,5-5,0, seeing 3 ja taustataivaan
tummuus 4. "Kohde täyttää noin puolet näkökentästä, tähtiä
tällä kelillä näkyy vähän toistakymmentä", kuvailee Veikko
Cr 399:ää havaintokortissaan.
Kuvassa 2 on hieman toisenlainen havainto Manskivestä. Iiro
Sairanen osoittaa taas jälleen, että huonommallakin kelillä
voi havaita vaikeita kohteita, kunhan vain havaitsijalla on
homma hallussa. Kohteena Iirolla on ollut Andromedassa sijaitseva
galaksi UGC 12588, jonka kimppuun hän hyökännyt 18 tuuman
dobsonilla. Kyseinen 13,7 magnitudin galaksi onkin näyttäynyt
Iiron putkella huolimatta vaaleasta taivaasta. Iiron kuvaus
kohteesta on lyhyt ja ytimekäs: "Soikea himmeä hehku vailla
kirkastumia. Näkyy syrjäsilmällä." Rajamagnitudi on ollut
6,2 ja taustataivaan tummuus 4.
Pimeässä yössä tapahtuu
Allekirjoittanutkin innostui jaoston tapaamisen jälkeen havaitsemaan ja 10./11.9. olinkin Paimion Kevolassa kokeilemassa Turun Ursan vastahankittua Celestron NexStar 11 -teleskooppia. Sää oli suosiollinen ja yön aikana tulikin nähtyä lukuisa joukko kohteita.
Kuvassa 3 on piirros Joutsenessa sijaitsevasta supernovajäänteestä NGC 6888, joka tunnetaan myös Sirppisumuna. O-III-suodattimen avulla kohde näkyi lähes täytenä renkaana - vain pieni kaarenpätkä luoteislaidalla jäi näkymättömiin.
Eteläpuolinen kaarenpätkä, joka on varsinainen "sirppi" oli hyvin kirkas länsipäädyssä näkyi myös kirkastuma. Rajamagnitudi oli havainnon tekoaikaan noin 6,5 ja taustataivaan tummuus sekä seeing 2.
Tuleva palstanpitäjä Jaakko Saloranta on varusmiespalveluksestaankin
huolimatta ehtinyt ahkeroida jälleen koko joukon huippuluokan
havaintoja. Kuvassa 4 on Jaakon 1./2.9. Vantaan Rajakylässä
tekemä piirros emissiosumusta Sh2 - 88, joka sijaitsee Ketussa.
Kohteella on kokoa 18'x6' ja Sky Catalogue huomauttaa sillä
olevan kaksi kirkkaampaa aluetta. Jaakko on havainnut kohteen
20 cm:n teleskoopilla ja O-III suodattimella keskinkertaisissa
oloissa (rjm. 5,8; TT 3-4 ja seeing 3). Kuvaus havainnoista
kuuluu seuraavanlaisesti: "Laaja, himmeä sumu hyvin rikkaassa
Linnunradan kentässä. On vaikea määrittää tarkalleen, missä
varsinainen sumu loppuu ja himmeiden tähtien glow alkaa. Kohde
on pyöreähkö ja eteläinen osa on selvästi kirkkain. Sumun
sisällä on useita himmeitä tähtiä. Kaunis kohde kaikenkaikkiaan."
Pari kohdetta matalalta taivaalta
Alkusyksy on sopivaa aikaa metsästää eteläisiä Messierin
kohteita. Palstan lopuksi esittelen tässä pari horisonttia
hipovaa piirrosta. Kuvassa 5 on Jarmo Moilasen 20x60 kiikareilla
havaitsema avonainen joukko M 25. Kyseinen joukko sijaitsee
Jousimiehessä ja se on kirkkautensa puolesta helppo, mutta
sijaitsee valitettavan matalalla. Jarmo on tehnyt piirroksensa
19./20.8. Vaalassa ja kuvailee joukkoa näin: "Hyvä keli.
Piti taas "urheilla" Jousimiehen kohteilla. Tällä kertaa kaivoin
kaltoin kohdellun (metristä betonilattialle) venäläisen 20x60
kiikarini esille. M25:stä erottui selvästi paremmin tähtiä
kuin 12x50 kiikarilla reilu viikko aiemmin. Joukon kirkkaimman
tähden luona, lähinnä länsipuolella, aavistus sumumaisuutta
eli hahmottamattomia tähtiä. Kuten tällä havaintopaikalla
on valitettava tapa, kohde viimein häipyi puiden taakse."
Rajamagnitudi on ollut Jarmon havainnon aikaan 5,6, seeing
3 ja TT 3.
Kilven tähdistössä sijaitseva Villihanhi eli M 11 on hieno
avonainen joukko, joka sekin sijaitsee Suomessa varsin matalalla.
Kyseinen joukko on sekä kirkas että rikas ja lempinimensä
se on saanut hanhiparven lentomuodostelmaa muistuttavasta
ulkomuodostaan. Kuvassa 6 on Jyri Lehtisen Helsingin Oulunkylästä
1./2.9. tekemä kiikarihavainto kohteesta. Olosuhteet ovat
olleet surkeat, mutta onpa joukko kuitenkin näkynyt 8x40 kiikareilla.
"Kohde oli inhottavan matalalla, mutta silti kiikari riitti
paljastamaan kirkastuman sekä sumumaisuutta kohteen pohjoisosassa",
selvittää Jyri. Rjm. on ollut 4,9 ja seeing sekä TT molemmat
5.
Tuomas Savolainen
|