Kun Helsingin Ursaan alettiin perustaa jaostoja seitsemänkymmentäluvulla, niiden joukosta ei vielä löytynyt syvä taivas -jaostoa. Kesti vuoteen 1985 ennenkuin kirkkoherra Risto Heikkilää pyydettiin perustamaan sellainen. Heikkilästä tulikin jaostonvetäjä ja hän alkoi toimittaa Ursa Minorissa Linnunratapalstaa ja jatkoi jo ennestään toimittamansa Tähdet ja Avaruus -lehden Syvä Taivas -palstan kirjoittamista. Jaosto julkaisi T+A:ssa havainto-ohjelman ja harrastajien toivottiin havaitsevan ohjelman kohteita sekä lähettävän piirroksia ja havaintokertomuksia jaostonvetäjälle julkaistavaksi ja vertailtavaksi.
Risto Heikkilä ei kuitenkaan kauaa toimittanut Ursa Minorin palstaa, sillä kiireinen elämä vei aikaa ja palstaa toimittamaan pyydettiin Isto Kauhanen Porista. Isto aloitti hommat 1986 ja jatkoi aina vuoteen 1989 jolloin Petteri Rajanen, tuolloin Simon Filpuksesta, astui hänen paikalleen. Petteri jatkoi Ursa Minorin toimittajien taiteellisia perinteitä. Katsokaa vaikka Deep Sky -magazine no. 36. Rajanen myös voitti kansainvälisen Webb Society Graphics Awardin vuonna -93. Tässä vaiheessa jaostoon oli liittynyt paljon nuoria harrastajia ja aktiivisuus oli kovassa kasvussa. Havaintojen määrä jaostossa suorastaan räjähti.
Vuonna 1991 oli aika vaihtaa vetäjää ja vuodenvaihteessa Risto Heikkilän tilalle astui Riku Henriksson. Jaosto sai pian oman lehden EDL:n ja jaostotapaamisen, joka pidetaan kerran vuodessa. Ensimmäinen jaostotapaaminen järjestettiin vuonna 1992 Hartolassa, jaostoaktiivi Jere Kahanpään mökillä. Jaoston jäsenmäärä ylitti 30 ja syvä taivas -jaostosta oli tullut monellakin tapaa ehdottomasti yksi merkittävimmistä Ursan jaostoista. Vuonna 1992 Petteri Rajanen vetäytyi eläkkeelle UMin toimittajuudesta ja hänen paikalleen tuli uusi aktiivi ja erittäin ahkera havaitsija Jere Kahanpää, jonka vuoden 1997 Cygnuksella Hämeenlinnassa korvasi Marko Moilanen. Cygnus vahvisti jälleen paikkaansa UMin-toimittaijen korvautumispaikkana kun alunperin Porissa vaikuttanut mutta sittemmin Turkuun opiskelemaan siirtynyt Tuomas Savolainen otti ohjat käsiinsä vuoden 1999 Cygnuksella Turussa. Hänestä tuli samalla historian ensimmäinen jaoston apuvetäjä.
Tuomas astui työkiireiden vuoksi sivuun vuoden 2003 alusta ja tilalle tuli uunituoreena suoraan Suomen armeijasta vapautunut Jaakko Saloranta. Vuonna 2003 aloitettiin myös jaoston sähköinen havaintoarkisto, The Deepsky archive, jonka jaostolaiset ottivat heti omakseen. Sähköisen havaintoarkiston lanseeraamisen myötä siitä tuli helpoin tapa lähettää havaintoja jaostolle, niimpä lähes kaikki havainnot lähetetäänkin jaostolle nykyään "Archiven" kautta.
Vuonna 2004 jaoston pitkäaikainen vetäjä Riku Henriksson siirtyi syrjään ja Jaakosta tuli uusi jaostonvetäjä ja apuvetäjäksi ylennettiin porilaistaustainen jaoston aktiivi Juha Ojanperä.
Samoihin aikoihin myös jaoston perinteinen lehti, EDL, oli siirtymässä historian kirjoihin. Tähän vaikuttaneita seikkoja olivat tekijöiden puute, jaoston jäsenmäärän väheneminen ja samanaikaisesti Umin uudistaminen. Tämän uudistuksen myötä Ursa minor -lehden Linnunrata -palsta muotoutui jaoston pääasialliseksi paperiseksi julkaisukanavaksi. Umia alettiin kehittää sellaiseen suuntaan, että se palvelisi paremmin laajempaa lukijakuntaa. Tämän myötä Umin palstojen kehitettiin artikkelimaisiksi, mikä mahdollisti myös sellaisten juttujen julkaisun Umissa, mitkä olisi ennen julkaistu EDL:ssä.
Vuosi 2009 on jälleen muutoksen aika syvä taivas- jaostossa. Pitkäaikainen vetäjä Jaakko Saloranta luopuu tehtävistään opiskelukiireiden vuoksi, uudeksi vetäjäksi nousee apuvetäjä Juha Ojanperä. Tämän vetäjävaihdoksen myötä jaostolla tulee olemaan ensi kertaa sen historian aikana kaksi apuvetäjää; samalla jaosto saa myös ensimmäisen naispuolisen toimihenkilön. Apuvetäjiksi nimitettiin kokenut jaostoaktiivi Iiro Sairanen Imatralta sekä nuori ja kyvykäs havaitsijalupaus Linda Laakso Kaarinan Piikkiöstä.
Jaostossamme on vuosien varrella ollut useita aktiivisia jäseniä; parhaimmillaan jäsenmäärä on ollut vuosituhannen vaihteessa, jolloin jäseniä on ollut noin 40. Havaintojen määrä on jatkanut kasvuaan tasaiseen tahtiin, tällähetkellä jaoston havaintoarkistossa on jo yli 4000 havaintoa, joista suurin osa kotimaisilta havaitsijoilta, mutta joista osa myös ulkomaisilta kollegoiltamme. Ursa minorin Linunrata -palsta ilmestyy säännöllisesti ja jaoston tapaamisesta on kehittynyt vuotuinen perinne. Jaostomme jäsenet ovat olleet myös kiitettävästi esillä kansainvälisissä syvän taivaan harrastusmedioissa. Voidaankin sanoa, että syvä taivas -jaosto on toistaiseksi onnistunut historiansa aikana hyvin tavoitteessaan edistää syvän taivaan havaitsemista Suomessa.