Joulukuun 2006 uutiset
27.12.06
COROT laukaistiin kiertoradalle
Uusi eurooppalainen avaruusobservatorio COROT laukaistiin keskiviikkona
kello 16.23 Suomen aikaa Baikonurin avaruussatamasta Kazakstanista.
Teleskoopin tarkoituksena on etsiä uusia eksoplaneettoja sekä tutkia
tähtien sisuksissa tapahtuvia ilmiöitä.
Ranskan avaruusjärjestö CNESin johtama projekti etsii eksoplaneettoja mittaamalla tähtien kirkkauksia ja havaitsemalla niissä eksoplaneetan ylikulun aiheuttaman pienen himmenemisen. Suurin osan COROTin odotetuista löydöistä arvellaan olevan 'kuumia Jupitereita' eli lähellä tähtiä kiertäviä kaasuplaneettoja. Teleskooppi voi kuitenkin löytää myös kiviplaneettoja, jotka ovat halkaisijaltaan vain muutamia kertoja Maapalloa suurempia.
Eksoplaneettojen lisäksi tähden kirkkausvaihtelusta voidaan havaita tähtijäristyksiä eli tähden sisustassa syntyvää aaltoilua. Niiden havaitseminen auttaa tähtitieteilijöitä arvioimaan tähden massaa, ikää sekä kemiallista koostumusta.
Jos kaikki menee hyvin, COROT aloittanee toimintansa tammikuussa.
Read more
- MS
Taiteilijan näkemys COROTista etsimässä uusia eksoplaneettoja.
Kuva CNES / D. Ducros
27.12.06
Kulkijat ovat yhä voimissaan

Jo pitkälti yli tuhat Marsin vuorokautta naapuriplaneettamme pinnalla seikkailleet kulkijat ovat edelleen hyvässä kunnossa. Spiritin ja Opportunityn
elämä näyttää tulevan uuden vuoden myötä jopa entistäkin kiinnostavammaksi.
Punaisen planeetan kylmemmillä alueilla oleva Spirit-luotain on nimittäin aloittanut aktiivisemman kautensa Marsin talven aiheuttaman hiljaiselon jälkeen.
Kulkija sai hiljattain myös ohjelmistopäivityksen, jonka avulla se pystyy paremmin kuvaamaan pölypiruiksi kutsuttuja, Marsin pintaa pitkin
kulkevia tuulenpyörteitä.
Opportunity on puolestaa kauniin Victoria-kraatterin reunalla etsimässä sopivaa reittiä kraatterin pohjalle.
Geologien mukaan kraatterin kerrostumat kertovat paljon mielenkiintoisia asioita Marsin muinaisista oloista. Jos sopiva reitti löytyy, kulkijan
matkasta tulee luultavasti kuitenkin yksisuuntainen.
Read more
Suurempi kuva
- SN
Näkymä Victoria-kraatterin reunalta. Kuvan värit eivät
vastaa todellisuutta, sillä ne on valittu niin että kivien ja pinnan eri materiaalit erottuvat mahdollisimman hyvin. Näin tutkijat saavat
heti selkeän kuvan ympäröivästä maastosta.
Kuva Nasa / JPL-Caltech / Cornell
23.12.06
Discovery laskeutui turvallisesti
Avaruussukkula Discovery laskeutui Kennedyn avaruuskeskukseen lauantai-aamuna kello 0.32 Suomen aikaa. Yhteensä STS-116-lento kesti lähes 13 vuorokautta ja alus teki 204 kierrosta Maan ympäri. Kyseessä oli 117. sukkulalento.
Huonoista sääolosuhteista johtuen laskeutumisvaihtoehtoja punnittiin ihan viime tunneille asti. Muita vaihtoehtoisia kenttiä olivat Edwardsin lentotukikohta Kaliforniassa sekä White Sands Uudessa Meksikossa. Sukkulan kuljetus viimeksimainituilta olisi kuitenkin tuottanut ongelmia ja mahdollisen lykkäyksen Discoveryn seuraavaan lentoon.
Laskeutumista lykättiin yhdellä ratakierroksella ja jarrutuspoltto suoritettiin lopulta kello 23.27 perjantai-iltana. Lennon komentaja Mark Polansky ohjasi sukkulan alas pienestä pilvisyydestä huolimatta.
Seuraava lento, STS-117, on suunnitteilla aikaisintaan maaliskuulle.
Read more
- MS
Discovery laskeutui huonohkoista sääoloista huolimatta lauantaina kello 0.32 Suomen aikaa Kennedyn avaruuskeskukseen Floridaan.
Kuva Nasa
20.12.06
Sukkula on paluumatkalla
Discovery-sukkula irrottautui viime yönä Kansainvälisestä avaruusasemasta, ja on nyt matkalla takaisin Maahan. Lento ei silti ole vielä ohi, sillä
varsinainen laskeutuminen tapahtuu vasta myöhään perjantaina Suomen aikaa.
Euroopan avaruusjärjestö ESAn mukaan astronauttien tekemät aseman huoltotyöt ja avaruuskävelyt sujuivat ilman suurempia ongelmia."Verrattuna vesialtaassa tapahtuneeseen harjoitteluun
oli avaruudessa jopa kevyempää, koska ympärillä ei ole raskasta vettä", ruotsin astronautti Christer Fuglesang kertoi avaruudessa työskentelystä.
"Toinen ero on se, että tavarat eivät pysy yhtä hyvin paikallaan."
ESA on avannut myös uuden opetuspaketin avaruusasemasta ja avaruudessa elämisestä. Suomenkieliset sivut on tehty
pääasiassa koululaisille sekä opettajille opetuksen tueksi, mutta niiltä löytyy paljon uutta asiaa kaikille avaruudesta kiinnostuneille.
Read more
ESAn opetuspaketti
- SN
Sukkulan mukana Maahan palaavalla Thomas Reiterillä oli aikaa soittaa kitaraa Kansainvälisellä avaruusasemalla. Vasemmalla kosmonautti
Mikhail Tyurin.
Kuva Nasa
18.12.06
Rypistynyttä aurinkopaneelia oiotaan ylimääräisellä avaruuskävelyllä
Lauantaina suoritetun kolmannen avaruuskävelyn onnistumisen jälkeen Nasa on lisännyt myös ennakoidun neljännen kävelyn sukkulalennon ohjelmaan. Ruotsin astronautti Christer Fuglesang pääsee vielä kerran aseman ulkopuolelle avaruuspuvussa. Ruotsalaiselle tämä on tuskin ikävä uutinen, olihan hän odottanut avaruuslennolle pääsemistä jo kymmenen vuoden ajan. Fuglesangin parina kävelyllä toimii Robert Curbeam.
Ongelmana on yksi aseman suurista aurinkopaneeleista, jonka kokoamismekanismi on jumiutunut. P6-aurinkopaneeli tuotiin avaruuteen jo vuonna 2000, jolloin se kiinnitettiin väliaikaiseen paikkaansa. P6 on tarkoitus siirtää ensi vuonna lopulliselle paikalleen, jonka vuoksi se täytyy rullata kasaan. Haitarirakenne ei kuitenkaan vetäytynyt suunnitelmien mukaisesti, vaan aurinkopaneelin tukena oleva komposiittilevy taittui ikävästi. Luultavasti pitkä avaruudessa oleminen on haurastuttanut levyä.
Neljäs avaruuskävely tuo Discoveryn lennolle pituutta yhden päivän lisää. Irroittautuminen avaruusasemalta tapahtunee tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 0.09 Suomen aikaa. Discoveryn on tarkoitus laskeutua perjantaina kello 22.55. Laajennettua avaruusasemaa voi Suomesta ihailla seuraavan kerran jouluaaton iltana.
Read more
Kansainvälisen avaruusaseman näkyvyystiedot useille suomalaisille paikkakunnille (Kovin pohjoisessa ISS ei Skywatchin mukaan näy, sillä laskuri pitää 10 astetta horisontista vähimmäiskorkeutena. Käytännössä asemaa voi havaita parinkin asteen korkeudelta, jos havaintopaikka sen sallii.)
- MS
Rypistynyt aurinkopaneeli on aiheuttanut päänvaivaa Nasalle ja sen korjaamiseksi suoritetaan vielä yksi avaruuskävely.
Kuva Nasa
15.12.06
Sukkulalennon toinen avaruuskävely sujui hyvin
Ruotsin Christer Fuglesang suoritti lennon toisen avaruuskävelyn yhdessä Robert Curbeamin kanssa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Viisituntisen operaation aikana uudelleenohjattiin aseman sähkönsyöttöä, jotta asemalle syyskuussa tuodut aurinkopaneelit saadaan käyttöön.
Jumiutunut aurinkopaneelin levitysmekanismi on tuottanut jonkin verran ongelmia. Nasa harkitsee ylimääräisen avaruuskävelyn lisäämistä ohjelmaan lauantaina suoritettavan kolmannen avaruuskävelyn jälkeen tilanteen korjaamiseksi.
Perjantai on miehistölle kevyempi päivä onnistuneiden avaruuskävelyiden jälkeen. Aivan ilman työtä ei kuitenkaan olla, sillä lennon aikana täytyy Discoverystä siirtää lähes 4000 kiloa tarvikkeita asemalle.
Read more
- MS
Maisemia kiertoradalta. Discovery-sukkula telakoituneena Kansainväliseen avaruusasemaan Tyynen valtameren yllä.
Kuva Nasa
13.12.06
Titanista löytyi suuri vuoristo
Nasan Cassini-luotain on löytänyt Titanista jopa 150 kilometriä pitkän ja 30 kilometriä leveän vuoriston. Vuoret ovat noin 1,5 kilometriä
korkeita ja ne sijaitsevat kuun päiväntasaajan eteläpuolella.
Vuorien päällä näkyy vaaleaa, kirkasta ainetta, joka saattaa olla taivaalta satanutta metaanilunta. Itse vuoret ovat luultavasti syntyneet kun
Titanin jäinen pinta on auennut ja alhaalta on päässyt nousemaan lämpimämpää ainetta.
Kyse on siis samankaltaisesta mekanismista kuin maapallon valtamerten keskiselänteissä, jossa erkanevien mannerlaattojen välistä purkautuva laava
on muodostanut valtavan vuoriston.
Read more
- SN
Kuvassa näkyy miten Titanin vastalöydetty vuoristo kulkee kaakosta luoteeseen.
Kuva Nasa / JPL / University of Arizona
12.12.06
Suomalaiset kehittävät sähköpurjetta
Ilmatieteen laitoksen tutkija Pekka Janhunen on saanut 25 000 euron apurahan sähköpurjeen kehittämiseen.
Kyseessä on aurinkotuulipurjeen kaltainen voimanlähde tulevaisuuden avaruusaluksille.
Sähköpurje koostuu kymmenien kilometrien pituisista, erittäin ohuista langoista. Purjelangat lasketaan ulos pyörivästä avaruusaluksesta ja ne varataan
sähköisesti aurinkosähköllä toimivan elektronitykin avulla. Aurinkotuuli kohdistaa lankoihin heikon mutta jatkuvan työntövoiman,
jonka suuntaa ja suuruutta voidaan tietyissä rajoissa säätää sähköisesti.
20 kilometriä pitkä sähköpurjelanka painaisi vain muutamia satoja grammoja, ja se mahtuisi aluksen sisällä olevaan pieneen kelaan.
Kumpulan avaruuskeskuksen tiedotteen mukaan 200 kilon painoinen avaruusalus saataisiin sadan langan avulla kiihdytettyä vuoden aikana
30 kilometrin sekuntinopeuteen. Esimerkiksi Pluton ohilento voisi tapahtua sähköpurjeen avulla alle viidessä vuodessa.
Lue lisää
- SN
Aurinkotuuli taivuttaa lankoja ja kuljettaa alusta eteenpäin. Vaikka voiman suunta on Auringosta poispäin,
voi alusta kääntämällä myös luovia Aurinkoa kohti.
Kuva Pekka Janhunen
11.12.06
ESO aikoo rakentaa jättiteleskoopin
Euroopan eteläinen observatorio ESO on päättänyt jatkaa European Extremely Large Telescopen eli E-ELT:n kehittämistä.
Lehdistötiedotteen mukaan ESO voisi aloittaa
tämän 42 metriseksi suunnitellun teleskoopin rakentamisen kolmen vuoden päästä. Rakentaminen kestäisi noin 7-8 vuotta, joten uusi havaintolaite olisi
käyttövalmis ehkä vuonna 2017.
Valmistuttuaan E-ELT:n uskotaan mullistavan maanpäällä tehtävän havaitsevan tähtitieteen. Myös itse teleskoopin rakentaminen on huikea tekninen
saavutus.
"Tämän kokoista teleskooppia ei voida rakentaa ilman että koko teleskooppien rakentamistapa ajatellaan uusiksi", kertoo Catherine Cesarsky
ESOsta.
Tuleva teleskooppi koostuisi 906 palasesta, jotka kaikki ovat 1,45 metrin kokoisia. ESOn jäsenenä myös Suomi tulisi osallistumaan teleskoopilla
tehtävään tutkimukseen.
Read more
- SN
Kuva ESO
10.12.06
Discovery laukaistiin onnistuneesti
Christer Fuglesang, ensimmäinen pohjoismaalainen astronautti, pääsi vihdoin avaruuteen. Discoveryn toinen laukaisuyritys onnistui kello 3.47
Suomen aikaa sunnuntaiaamuna. Kyseessä oli ensimmäinen yöllä suoritettu sukkulalaukaisu neljään vuoteen.
"Täällä on paljon iloisia ilmeitä", huokasi lennon komentaja Mark Polansky helpotuksesta sukkulan päämoottorin sammuttamisen jälkeen,
kun alus oli päässyt kiertoradalle. Kyseessä on ensimmäinen avaruuslento viidelle aluksen seitsemästä astronautista.
Sukkulalento STS-116 keskittyy Kansainvälisen avaruusaseman rakentamiseen. Lennolla työskennellään kolmella avaruuskävelyllä, joilla avaruusasemaan lisätään useita moduuleja sekä vaihdetaan vanhoja järjestelmiä.
Read more
STS-116-lennon tiedote (englanniksi)
- MS
Discovery nousee kohti korkeuksia Floridan yötaivaalle.
Kuva Nasa
9.12.06
ESA julkistaa tuoreita satelliittikuvia
Euroopan avaruusjärjestö on avannut uuden MIRAVI-verkkopalvelun, joka jakaa ympäristösatelliitti Envisatin kuvia lähes reaaliaikaisesti verkkoon. Palvelu on maksuton eikä vaadi rekisteröitymistä.
"ESA suunnitteli MIRAVIn siten, että käyttäjät voivat katsella uusia kuvia maapallosta päivittäin. Luonnollisesti tiedot ovat olleet jo aikaisemmin tutkijoiden käytössä, mutta ajattelimme kuvien olevan mielenkiintoista katseltavaa kaikille.", kertoo ESAn kaukokartoitusohjelman johtaja Volker Liebig.
Suomi on tähän mennessä julkaistuissa kuvissa kovin pilvinen. Nyt talviaikaan ei valoisuus riitä kuviin pohjoisessa, mutta kevään koittaessa on Suomestakin luvassa uusia huippuotoksia. Siihen asti voi nauttia maapallon väriloistosta muilla alueilla.
Lue lisää
MIRAVI
- MS
Suomi on tähän mennessä julkistetuissa kuvissa kovin pilvinen. Muilta alueilta löytyy suuri määrä selkeitä kuvia valtavassa kuvaresoluutiossa.
Kuva ESA
7.12.06
Sukkulan laukaisua lykättiin
Nasa on lykännyt Discovery-sukkulan laukaisua. Syynä lykkäykselle olivat liian matalalla
olleet pilvet, jotka olisivat estäneet sukkulan kuvaamisen kameroilla.
Nasan laukaisuun liittyvät vaatimukset ovat erittäin tiukat. Pilvet sijaitsivat noin 5400 jalan (1 650 metrin) korkeudella,
kun rajana on 6000 jalkaa (1 830 metriä).
Laukaisua yritetään seuraavaksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta sääennuste ei
lupaa silloinkaan hyvää - sopivan sään todennäköisyys on vain noin 10 prosenttia.
Lue lisää
- SN
Kuva Nasa
6.12.06
Marsissa näyttää olevan nestemäistä vettä

Nasa on löytänyt uusia todisteita Marsin nestemäisestä vedestä. Eri vuosina otettujen kuvien
perusteella näyttää siltä, että naapuriplaneetallamme on virrannut vettä jossain vaiheessa viimeisen seitsemän
vuoden aikana.
Dramaattinen havainto tehtiin tutkimalla eri vuosina otettuja valokuvia. Vuosien 2004-2005 kuvissa näkyy oletettavasti
virtaavan veden synnyttämiä muodostelmia. 1999-2001 kuvissa näitä muodostelmia ei kuitenkaan ole näkyvissä.
Marsin ilmakehä on niin ohut, että vesi ei säily nestemäisenä planeetan pinnalla. Tutkijoiden mukaan
pinnan alta pulppuava vesi ehtisi silti säilyä nesteenä riittävän pitkään, jotta havaitut muodostelmat
pystyvät syntymään.
Read more
- SN
Miten vesi on voinut pysyä nestemäisessä muodossa, kuinka paljon sitä
on ja voisiko elämä selviytyä Marsin pinnan alla? Uusi vesilöydös herättää paljon kysymyksiä.
Kuva Nasa / JPL / Malin Space Science Systems
5.12.06
Sukkulan lähtölaskenta käynnistyi
Avaruussukkula Discoveryn lähtölaskenta käynnistyi maanantai-iltana.
STS-116-lennon on määrä päästä matkaan kello 4.36 perjantaiaamuna Suomen aikaa.
"Kaikki järjestelmämme ovat huippukunnossa, olemme valmiina.", ilmoitti
Nasan testijohtaja Steven Payne tiistain lehdistötilaisuudessa. Sää saattaa vielä
muuttaa suunnitelmat, sillä tällä hetkellä uskotaan olevan 30 prosentin todennäköisyys lennon siirtämiselle
siitä johtuen.
Muutama tunti ennen lähtölaskennan alkamista
avaruusaseman korkeutta onnistuttiin nostamaan käyttämällä huoltoaluksen moottoreja
23 minuutin ajan. Näin saatiin suoritettua viime viikolla epäonnistunut toimenpide loppuun.
Read more
- MS
Kuva Nasa/JSC
5.12.06
ESAn uusi rakettimoottori koekäytössä
ESAn kehitteillä olevan Vega-kantoraketin ensimmäisen vaiheen moottoria
testattiin viime viikolla
onnistuneesti. Kouroun avaruuskeskuksen alueella järjestetty moottorin
koekäyttö nostatti valtavat savupilvet
taivaalle.
"Alustavat tulokset näyttävät vastaavan todella hyvin ennakoituja odotuksia",
ilmoitti ESAn kantorakettiosaston
johtaja Antonio Fabrizi ylpeänä kokeen jälkeen. "Saavutettu
virstanpylväs nostaa luottamustamme
Vegaan ja sen hyödyntämiseen kantorakettimarkkinoilla", hän lisäsi.
Vegan on tarkoitus suorittaa neitsytlento vuoden
2008 puolivälissä. Se täydentää
ominaisuuksillaan ESAn rakettiperhettä kilpailussa kaupallisista
laukaisuista.
Read more
- MS
Kuva ESA / CNES-SOV
4.12.06
Nasa suunnittelee pysyvää kuuasemaa
Nasa paljasti lisää tietoja tulevista Kuuhun suuntautuvista lennoista. Avaruusjärjestön suunnitelmana on
aloittaa miehitetyt lennot Kuuhun vuonna 2020.
Aluksi matkalle lähtisi useampia neljän hengen miehistöjä, jotka
viipyisivät noin viikon ajan rakentamassa pysyvää kuuasemaa. Aseman valmistuttua astronautit voisivat olla Kuussa
jopa puoli vuotta. Kuunautin työnkuvaan kuuluisi tutkimuksen tekeminen sekä tulevan marslennon valmisteleminen.
Kiertolaisemme ympärillä tulee silti tapahtumaan paljon jo ennen astronauttien saapumista paikalle. Kuuhun aiotaan
nimittäin lähettää useampia robotteja tutkimaan napa-alueita sekä valmistelemaan aluetta miehitettyjä lentoja varten.
Nasa toivoo saavansa myös muita valtioita sekä kaupallisia yrityksiä mukaan kuuaseman rakentamiseen. Vaikka Nasa voisi
näin säästää kustannuksissa, aseman rakentaminen tulee silti maksamaan satoja miljardeja.
Read more
- SN
Nasa suunnittelee pysyvää kuuasemaa. Asema
rakennetaan luultavasti Kuun napa-alueelle.
Kuva Nasa
1.12.06
ISS:n nostaminen epäonnistui
Kansainvälisen avaruusaseman rataa yritettiin nostaa seitsemällä kilometrillä. Radan korjaus on tarpeen jotta ensi viikolla laukaistavaksi
suunniteltu Discovery-sukkula pystyisi telakoitumaan.
Tuntemattomasta syystä johtuen moottorit eivät kuitenkaan toimineet riittävän pitkään, ja aseman radan korkeus kasvoi ainoastaan 1,5
kilometriä. Kansainvälisen avaruusaseman nostoa yritetään uudelleen maanantaina. Asema putoaa noin 150-200 metriä päivässä. Viimeksi asemaa
nostettiin elokuussa.
Read more
- SN
Kuva Nasa
|