Marraskuun 2006 uutiset
29.11.06
Suomalainen löysi uuden meteoriparven
Uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä kerrotaan Jarmo Moilasen löytämästä uudesta tähdenlentoparvesta. Kyseessä on kautta
aikojen ensimmäinen suomalaisen löytämä meteoriparvi. Tällä hetkellä luotettavasti dokumentoituja tähdenlentoparvia tunnetaan ainoastaan
noin 30 kappaletta ja koko maailmassa uusia parvia löydetään vain pari vuosikymmenessä.
Moilasen löytämä tähdenlentoparvi näyttää liittyvän aiemmin tuntemattomaan ja ratansa perusteella maapallolle vaaralliseen pyrstötähteen.
"Kyseessä on yksi viidestä maapallolle vaarallisimmasta pitkäjaksoisesta pyrstötähdestä", kertoi Peter Jenniskens Nasasta T+a:lle.
Todennäköisyys, että kyseinen komeetta törmäisi Maan kanssa seuraavien vuosituhansien aikana on silti äärimmäisen pieni. Todennäköisyyttä
on kuitenkin mahdotonta laskea, koska emokomeetan sijaintia ja tarkkaa rataa ei vielä tiedetä.
Uusin Tähdet ja avaruus -lehti ilmestyy irtonumeropisteisiin tämän viikon perjantaina.
Lue lisää
Uusin T+a:n numero
Kaaviokuva parven radasta
- SN
Jarmo Moilanen löysi ensimmäisenä suomalaisena uuden tähdenlentoparven.
Kyseessä on tähän asti merkittävin suomalaisen tähtiharrastajan tekemä tähtitieteellinen löytö.
Kuva Jarmo Moilanen
28.11.06
Ensimmäinen säännöllinen gammapulssikohde löytyi
H.E.S.S.-teleskooppia käyttävät tutkijat ovat löytäneet ensimmäisen erittäin voimakkaita säännöllisiä gammapulsseja lähettävän kohteen. Säännöllisiä
radiopulsseja tuottavat pulsarit löydettiin jo 60-luvulla, mutta nyt havaitun kohteen lähettämät pulssit ovat jopa 100 000 kertaa voimakkaampia.
Pulssit tulevat kohteesta LS 5039, jonka uskotaan olevan suuren sinisen tähden ja mustan aukon muodostama kaksoisjärjestelmä. Kohteet kiertävät toisiaan etäisyydellä, joka on vain viidesosa Maan ja Auringon välisestä etäisyydestä. Yhteen kierrokseen kuluu ainoastaan neljä päivää.
Pulssi on voimakkaimmillaan kun
mustaksi aukoksi oletettu kappale on tähden edessä, ja heikoimmillaan kohteen ollessa tähden takana.
Read more
- SN
Namibiassa sijaitseva H.E.S.S. koostuu neljästä 13-metrisestä teleskoopista. Yhdessä nämä muodostavat
maailman herkimmän erittäin voimakkaita gammasäteitä havaitsevan laitteiston.
Kuva H.E.S.S. collaboration
27.11.06
MRO löysi Marsista kivitasangon
Nasan Mars Reconnaissance Orbiter -luotain on aloittanut sopivien laskeutumispaikkojen etsinnän tulevaa Phoenix-laskeutujaa varten.
Ensimmäiset otokset ovat niin sanotulta Region B -alueelta, joka on kuvien perusteella täynnä suuria kivilohkareita (kuvassa tummat pisteet).
Kuvassa näkyvät kivet näyttävät keskittyneen vanhojen kraatterien ympärille, joten ne ovat luultavasti lentäneet ilmaan alkuperäisessä törmäyksessä.
Vaikka alue on erittäin kiinnostava tutkimuspaikka, kivet tekevät laskeutumisesta liian vaarallisen, ja siksi MRO-luotain on jo aloittanut muiden
mahdollisten kohteiden tutkimisen.
Marsiin laskeutuva Phoenix-luotain on tarkoitus laukaista jo ensi vuoden elokuussa. Tutkijat toivovat löytävänsä luotaimelle sopivan laskeutumispaikan
tammikuun aikana, mutta tarvittaessa päätöstä voidaan lykätä aina kesään asti.
Read more
Suurempi kuva
- SN
MRO-luotaimen tarkka kamera voi havaita jopa alle metrin kokoisia kivenmurikoita, mutta paljon pienemmätkin muhkurat voivat
olla vaaraksi tulevalle laskeutujalle.
Kuva Nasa / JPL / UA
23.11.06
Kiina suunnittelee maailman suurinta teleskooppia
Kiina aikoo rakentaa maailman suurimman radioteleskoopin. Uudesta FAST-teleskoopista on kaavailtu jopa 500-metristä. Projekti on vasta tutkintavaiheessa,
mutta jos suunnitelma osoittautuu toteuttamiskelpoiseksi, teleskooppi saattaa olla käytössä jo vuonna 2013.
Tähän mennessä avaruudesta on löydetty noin 1800 pulsaria, mutta kiinalaisten tutkijoiden mukaan FASTin avulla voidaan löytää jopa 7000-10 000 pulsaria
heti ensimmäisenä vuotena. Teleskoopilla voitaisiin havaita myös erittäin tehokkaasti avaruusromua sekä Maata kiertäviä satelliitteja.
Read more
- SN
Tällä hetkellä maailman suurin radioteleskooppi on Puerto Ricossa sijaitseva 305-metrinen Arecibo.
Teleskoopin syvyyskin on yli 50 metriä.
Kuva NAIC - Arecibo Observatory / NSF
22.11.06
MGS on luultavasti menetetty
Nasa myönsi että Mars Global Surveyor -luotain on todennäköisesti menetetty. Luotaimeen ei ole saatu enää yhteyttä marraskuun 2. päivän jälkeen.
Maanantaina Mars Reconnaissance Orbiter -luotain kuvasi MGS-luotainta, mutta kuvista ei selvinnyt ongelman aiheuttajaa. Todennäköisin syy hiljaisuuteen on epäkuntoon mennyt aurinkopaneeli, jonka takia luotain ei ole saanut riittävästi sähköä.
"Mars Global Surveyor on ylittänyt kaikki odotukset", marstutkija Michael Meyer sanoo Nasan lehdistötiedotteessa. Meyerin mukaan MGS on ollut tuottoisin Marsiin lähetetty luotain.
Read more
- SN
MGS laukaistiin avaruuteen jo yli kymmenen vuotta sitten, ja se ylitti useilla vuosilla suunnitellun toiminta-aikansa.
Kuva Nasa / JPL
20.11.06
Ulysses valmistautuu aurinko-ohitukseen
Ensi vuoden aikana Ulysses-luotain tekee kolmannen lähiohituksen Auringosta. Ohituksen aikana luotain kerää lisää arvokasta tietoa kotitähtemme rakenteesta ja toiminnasta.
Vuonna 1990 laukaistu avaruusluotain on Euroopan avaruusjärjestön ja Nasan yhteisprojekti. Luotain tutkii Auringon lähiympäristöä, toimintaa sekä sen vaikutuksia aurinkokuntaan. Tähän mennessä mielenkiintoisia löytöjä ovat aurinkotuulen hiukkasten jakaumat sekä heliosfäärin epäsäännöllisyys. Heliosfääri on aurinkotuulen muodostama 'kupla', joka suojelee planeettakuntaamme sen ulkopuolelta tulevilta varatuilta hiukkasilta.
"Voimmekin sanoa, että Ulysses tutkii Auringon heliosfääriä neljässä ulottuvuudessa, kolmessa paikkaulottuvuudessa ja niiden lisäksi aikaulottuvuudessa", sanoo Richard Marsden, ESAn projektijohtaja. Edelliset ohitukset tehtiin 1994-1995 aktiivisuuden ollessa minimissään, 2000-2001 taas päästiin tutkimaan Aurinkoa tähden 11-vuotisen syklin aktiivisimmassa. Tällä hetkellä ollaan lähellä aktiivisuusminimiä.
Read more
- MS
Ulysses kiertää Aurinkoa hyvin elliptisellä radalla, joka on poikittain aurinkokunnan tasoon nähden. Luotain saatiin erikoiselle radalleen ohjaamalle se lähietäisyydeltä Jupiterin ohi. Ulysses lähettää joka vuorokausi tietoa mittauksistaan Maahan.
Kuva JPL / ESA
18.11.06
Ensi viikolla ISS:llä pelataan golfia
Venäläinen kosmonautti Mikhail Tjurin on saanut luvan lyödä golfpalloja Kansainvälisen avaruusaseman telakointiportin päältä. Tyurinin
ensi viikoksi suunniteltu temppu on osa kanadalaisen yrityksen markkinointia.
Yhdysvaltojen lait estävät Nasaa ottamasta tempusta rahaa, mutta samat säännöt eivät koske venäläisiä. Turvallisuuden takia Nasa on kuitenkin
tehnyt paljon työtä varmistaakseen ettei palloista aiheudu vaaraa asemalle. Pelkona oli muun muassa se, että pallot saattaisivat palata takaisin
vaarallisena avaruusromuna.
Read more
- SN
Mikhail Tyurinin kuuden tunnin mittaiseen avaruuskävelyyn kuuluu muun muassa golfin pelaamista.
Tyurinin lyömät pallot painavat kuitenkin vain yhden gramman, kun tavallinen golfpallo on noin 45 grammaa painava.
Kuva Nasa
15.11.06
Moskovaan saattaa nousta avaruusteemapuisto
SpacePortEdutainment-yritys aikoo rakentaa useita suuria avaruusteemapuistoja eripuolille maailmaa. Yksi näistä on suunnitelmien mukaan tulossa
naapuripääkaupunkiimme Moskovaan. Rakennusaikataulusta ei kuitenkaan vielä ole tietoa.
Ensimmäinen, 330 miljoonan dollarin hintainen ja 20 hehtaarin kokoinen avaruusteemapuisto rakennetaan Kiinaan. Sen on tarkoitus olla valmis viimeistään
vuoden 2008 Pekingin olympialaisia varten. Vuonna 2009 aukeaa puolestaan vastaava teemapuisto Afrikassa.
Uudet huvittelupaikat ottavat varmasti mallia
maailman muista suurista teemapuistoista, sillä hanketta eteenpäin vievä Hans Deuze on edelleen Eurodisneylandin palkkalistoilla.
Read more
- SN
Tällä paikalla pitäisi olla toiminnassa oleva avaruusteemapuisto kahden vuoden sisällä.
Kuva SpacePort Edutainment
13.11.06
MGS ei vastaa vieläkään
Marsia kiertävä Nasan Mars Global Surveyor -luotain ei ole tiettävästi vieläkään vastannut kutsuihin. Ongelmat alkoivat jo yli kymmenen päivää
sitten, kun luotain ilmoitti, että yksi sen aurinkopaneelia liikuttava moottori ei toimi kunnolla.
Tämän jälkeen MGS on lähettänyt vain
muutamia heikkoja signaaleja, joiden perusteella sen oletetaan menneen suojattuun tilaan odottamaan Maasta tulevia komentoja. Suojatussa tilassa
luotain kääntää aurinkopaneelinsa lähitähteämme kohti turvatakseen sähkönsaannin, mutta samalla aluksen pääantenni ei enää osoita Maahan ja siksi
sen lähetysteho vähenee dramaattisesti.
Turvatilan sijaan kyse saattaa olla myös jostain aurinkopaneeleihin liittymättömästä ongelmasta. Esimerkiksi antenniin osunut mikrometeoriitti tai
luotaimen asennon säädössä oleva virhe synnyttäisi samanlaisen tilanteen.
Jos MGS-luotaineen ei yrityksistä huolimatta saada yhteyttä, Nasa saattaa
käyttää Mars Reconnaissance Orbiter -luotainta ongelman selvittämiseen. Luotaimet ohittavat toisensa noin 100 kilometrin etäisyydeltä useamman kerran
joka viikko, joten MRO:n ottama kuva voisi kertoa paljon ongelman syystä.
MGS-luotain laukaistiin marraskuun 7. päivänä 1996, joten se on viettänyt avaruudessa jo yli kymmenen vuotta. Aluksen alkuperäinen tehtävä loppui vuonna 2000,
mutta se on silti jatkanut Marsin tutkimusta aina tähän astiseen katkokseen asti.
Read more
- SN
Kuva Nasa / Corby Waste
9.11.06
Discovery ei ymmärrä vuoden vaihtumista
Discovery-sukkulan tietokoneita ei ole suunniteltu vuoden vaihtumista silmällä pitäen, uutistoimisto Reuters kertoo. Sukkula nimittäin ei osaa siirtyä ensimmäiseen päivään,
vaan se luulee vuoden edelleen jatkuvan 365 päivän jälkeenkin.
Sukkulan on tarkoitus lähteä joulukuun 7. päivänä kohti Kansainvälistä avaruusasemaa mukanaan ensimmäinen ruotsalainen astronautti Christer Fuglesang.
Jos laukaisu lykkääntyy niin paljon että
sukkula joutuisi viettämään vuoden vaihtumisen avaruudessa, koko lento saatetaan siirtää päivämääriin liittyvän ongelman takia
ensi vuoden puolelle.
Nasalla on nyt paineita toteuttaa vähintään 14 lentoa Kansainvälisen avaruusaseman valmistamiseksi ennen kuin avaruussukkulat jäävät lopullisesti eläkkeelle vuonna 2010.
Tämän takia on ehdotettu myös laukaisun mahdollista aikaistamista yhdellä päivällä.
Read more
- SN
Discovery-sukkulaa valmistellaan jo joulukuun lähtöä varten. Tietokonevian takia sukkulaa ei kuitenkaan
haluta pitää avaruudessa vuoden vaihtuessa.
Kuva Nasa
9.11.06
Hinode kuvasi Merkuriuksen
Hinode-avaruusteleskoopin kuvassa Merkurius näkyy mustana kiekkona Auringon pinnalla. Kuva on otettu viime yönä tapahtuneen ylikulun aikana.
Hinode on japanilaisten uusi Aurinkoa tutkiva teleskooppi, joka otti ensimmäiset kuvansa lähitähdestämme vasta pari viikkoa sitten.
Japaniksi auringonnousua tarkoittava Hinode tunnettiin ennen Solar-B-nimellä.
Suurempi kuva
Video Merkuriuksen ylikulusta
- SN
Kuva Hinode / JAXA / NAOJ
8.11.06
Merkurius kulkee Auringon yli
Sisin planeetta Merkurius kulkee Auringon yli tänä yönä. Kellonajasta johtuen ilmiö näkyy vain Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, itäisessä Aasiassa sekä Australiassa. Ylikulku kestää suunnilleen viisi tuntia.
Merkurius kiertää Auringon 88 päivässä, mutta kiertoratansa kaltevuuden takia planeetta jää Maan ja Auringon väliin vain noin 13 kertaa vuosisadassa.
Merkurius tekee seuraavan Auringon ylikulun vasta vuonna 2016. Ensimmäisen kerran Merkuriuksen ylikulun havaitsi ranskalainen tähtitieteilijä Pierre Gassendi vuonna 1631.
Read more
Suurempi kuva
- SN
SOHO-luotain kuvasi Merkuriuksen edellisen ylikulun vuonna 2003. Kuva on koostettu useista eri otoksista.
Kuva SOHO / EIT / MDI / ESA / Nasa
6.11.06
Intia ja Kiina haluavat mennä Kuuhun
Intialaiset tutkijat kokoontuvat tällä viikolla keskustelemaan mahdollisesta miehitetystä avaruuslennosta. Intian avaruusjärjestö ISROn pidemmän
tähtäimen toiveena olisi tehdä miehitetty lento myös Kuuhun. Jos miehitetty avaruuslento toteutuu, Intiasta tulee neljäs avaruuteen ihmisen lähettänyt maa.
Kiinan ensimmäinen avaruudessa käynyt astronautti, Yang Liwei, puolestaan kertoi että Kiina aikoo rakentaa avaruuslaboratorion ja lopulta oman
avaruusaseman. Tällä hetkellä Kiina kouluttaa astronautteja vuonna 2008 tehtävää Shenzhou 7 -lentoa varten. Lennolle osallistuu kolme kiinalaista astronauttia ja sen aikana
tullaan tekemään ainakin yksi avaruuskävely. Myös Kiinan tavoitteena on päästä Kuuhun, ja Venäjä on jo luvannut auttaa Kiinaa
tämän haaveen toteuttamisessa.
Amerikan avaruusjärjestö Nasa sen sijaan kertoi lykkäävänsä ainakin kolmea ensivuoden sukkulalentoa. Nasan seuraava miehitetty lento on kuitenkin tarkoitus tehdä
kuukauden kuluttua.
Intian mahdollinen avaruuslento
Kiinan tuleva avaruusasema
Venäjän ja Kiinan yhteistyö
Sukkulalentojen lykkääntyminen
- SN
Kiina tulee mahdollisesti rakentamaan oman avaruusaseman. Kuvassa Venäläinen Mir.
Kuva Nasa
3.11.06
Maapallo näkyy pisteenä

Cassini-luotaimen ottamassa kuvassa näkyy maapallo, vaikkakin vain pienenä pisteenä Saturnuksen vieressä. Matkaa täältä Maahan on yli miljardi kilometriä.
Samalla Cassini havaitsi myös kaksi uutta rengasta Saturnuksen ympäriltä.
Harvinainen näkymä rakennettiin yhdistämällä 165 valokuvaa, jotka otettiin Cassinin mentyä Saturnuksen varjoon yli 12 tunniksi. Kuva on
vasta toinen näin kaukaa maapallosta otettu näkymä. Ensimmäinen vastaava otos saatiin Voyager-luotaimelta vuonna 1990.
Suurempi kuva voimakkaammilla väreillä
Read more
- SN
Kuva Nasa / JPL / Space Science Institute
|