Ursa ry
Perustettu 1921
 

Uutisia
Uusin numero

Toimitus
Palaute
Mediakortti

Tilaaminen
Osoitteenmuutos
Vanhat numerot

Tapahtumat
Astronetin foorumi

Kysy tutkijalta

Tähdet ja avaruus

Elokuun 2006 uutiset

29.8.06
Pilvet ovat Marsissa korkeammalla

Marsista on löytynyt pilviä 80-100 kilometrin korkeudelta. Maapallolla tavalliset päivällä näkyvät pilvet ovat normaalisti korkeintaan 12 kilometrin korkeudella ja valaisevat yöpilvet noin 80 kilometrin korkeudella. Uusien tulosten myöstä naapuriplaneettamme pitääkin nyt korkeimmalla sijaitsevien pilvien ennätystä. Havainnot tehtiin ESAn Mars Express -luotaimella.

Pilvien alueella lämpötila saavuttaa jopa -193° asteen lämpötilan ja siksi tutkijat uskovat että nyt löydetyt pilvet ovat muodostuneet todennäköisimmin Marsin ilmakehästä tiivistyneestä hiilidioksidista. Read more

-SN

Pathfinder kuvasi nämä Marsin pinnan lähellä leijailevat pilvet jo vuonna 1997. Nyt ESAn Mars Express -luotain on havainnut punaisen planeetan ilmakehässä jopa 80-100 kilometrin korkeudella olevia hiilidioksidipilviä. Kuva Nasa Pathfinder


25.8.06
Aurinkokunnassa on enää vain kahdeksan planeettaa

Ehdotus planeetan määritelmästä hyväksyttiin Kansainvälisen astronomisen unionin eli IAU:n kokouksessa. Nyt aurinkokuntaan kuuluu siis vain kahdeksan planeettaa: Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus.

Kokouksessa määriteltiin myös termi kääpiöplaneetta. Tällä hetkellä tähän ryhmään kuuluvat vain Ceres, Pluto ja väliaikaisella nimellä 2003 UB313 tunnettu kohde. Uusien havaintojen myötä kääpiöplaneettojen lukumäärä nousee kuitenkin lähes varmasti planeettojen ohitse. Read more

-SN

Pluton pudottaminen planeettojen listalta hyväksyttiin IAU:n äänestyksessä. Alunperin ehdotusta valmistanut työryhmä olisi vähentämisen sijaan halunnut lisätä aurinkokuntamme planeettojen lukumäärää ainakin kolmella. Kuva IAU / Lars Holm Nielsen


24.8.06
Ehdotuksen mukaan Pluto menettäisi nykyisen asemansa

IAU:n virallinen ja lopullinen ehdotus planeetan määritelmästä on nyt julkaistu. Ehdotuksen mukaan Plutosta tehtäisiin kääpiöplaneetta. Ollakseen kääpiöplaneetta kohteen pitää kiertää Aurinkoa, olla lähes pyöreä ja se ei saa olla minkään muun kappaleen satelliitti.

Varsinaisilta planeetoilta vaadittaisiin myös se että ne puhdistavat ratansa lähiympäristön muista kappaleista. Näin ollen niiden määrä tippuisi nykyehdotuksen mukaan yhdeksästä kahdeksaan. Kaikki muut kohteet olisivat pieniä aurinkokunnan kappaleita. Read more

-SN

Kuva IAU / Martin Kornmesser


23.8.06
Väheneekö planeettojen määrä huomenna?

Prahaan kokoontuneet tähtitieteilijät ovat päätymässä yllätystulokseen koskien planeetan määritelmää. Kiihkeiden väittelyjen ja perusteellisen, poikkitieteellisen kritiikin jäljiltä alkuperäisestä ehdotuksesta ei ole paljoakaan jäljellä.

Mikäli nyt jo kahteen kertaan uusitun määritelmän viimeisin versio menee torstaisessa äänestyksessä läpi, menettää Pluto planeettastatuksensa eikä omaan aurinkokuntaamme tule yhtään uutta planeettaa.

Tällainen päätös olisi voitto taivaanmekaniikan asiantuntijoille, IAU:n Pikkuplaneettakeskukselle, italialaisille planeettatutkijoille ja ylipäätään eurooppalaisille astronomeille sekä myös geologeille.

Äänestysasetelmat saattavat kuitenkin käydä tiukoiksi ja lopullinen versio äänestykseen tulevasta määritelmästä julkaistaan vasta huomenna torstaina.

-MP


21.8.06
Suurin osa maailmankaikkeuden kaasusta on vielä käyttämättä

Universumi on kuluttanut vain 20 prosenttia alkuräjähdyksessä syntyneestä materiasta tähtien muodostamiseen, kertoo Australian kansallinen yliopisto ANU. Lisäksi noin 0.1 prosenttia materiasta on karannut massiivisista tähdistä ja muodostaa nyt esimerkiksi ihmisten sekä Maan kaltaisia kiinteitä kappaleita. Vain noin 0.01 prosenttia kaikesta aineesta on supermassiivisissa mustissa aukoissa.

St Andrewsin yliopistossa työskentelevän Simon Driverin mukaan loppu materia on melkein kokonaan kaasumaisessa muodossa ja siitä saattaa syntyä tähtiä vielä noin 70 miljardin vuoden ajan. Read more

-SN

Kuva Hubble


18.8.06
IAU:n ehdotus joutui rankan kritiikkivyöryn kohteeksi

Kansainvälisen astronomisen unionin IAU:n laatima ehdotus planeettojen alarajasta on kohdannut yllättävän paljon vastustusta sen päädyttyä planetaarisia järjestelmiä käsittelevän divisioonan käsittelyyn Prahassa. Esimerkiksi plutoni-sanan käyttöön ottoa vastusti murskaava enemmistö tämän päiväisessä kokouksessa olleista noin sadasta tähtitieteilijästä. Myös itse määritelmää haluttaisiin tiukentaa.

Tämä tarkoittaa sitä että ehdotus ei millään selviä nykymuodossaan. IAU:n komitea työskenteleekin viikonlopun ajan kovan paineen alla muuttaakseen ehdotusta parempaan suuntaan.

Plutoni-sanan sijaan termi kääpiöplaneetta näyttää olevan nousussa. Varsinainen äänestys planeetan määritelmästä pidetään kuitenkin vasta ensi viikon torstaina.

-MP

Kuva IAU / Martin Kornmesser


16.8.06
Aurinkokunnalle tulossa kolme uutta planeettaa

Merkurius, Venus, Maa, Mars, Ceres, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus, Pluto, Kharon ja 2003 UB313. Viimeisin kohde tulee vielä saamaan uuden nimen, mutta muuten lista on se mitä koulunsa juuri aloittaneet oppilaat saattavat joutua painamaan mieleensä kun he opettelevat aurinkokuntamme planeettoja.

Prahassa julkistettiin nimittäin Kansainvälisen astronomisen unionin IAU:n laatima virallinen ehdotus planeettojen alarajasta. Kyseinen ehdotus on tarkoitus antaa IAU:n yleiskokoukselle, joka ensi viikon torstaina pidettävässä varsinaisessa äänestyksessä päättää hyväksytäänkö se planeettojen viralliseksi määritelmäksi.

Ehdotuksella on melko hyvät mahdollisuudet mennä läpi, mutta useat tutkijat ovat myös esittäneet melkoista kritiikkiä asiaa kohtaan. Jos vastustus yltyy riittävän voimakkaaksi ehdotusta saatetaan muuttaa tiukemmaksi jo ennen kuin se annetaan yleiskokouksen käsittelyyn. Pahimmassa tapauksessa koko päätös voi lykkääntyä ainakin seuraavaan IAU:n yleiskokoukseen asti.

Ehdotuksen mukaan planeetoiksi luokiteltaisiin kaikki tähteä kiertävät kappaleet, jotka eivät itse ole tähtiä, ja jotka ovat riittävän massiivisia jotta näiden oma painovoima muokkaa kappaleen suunnilleen pallomaiseksi. Viimeinen ehto täyttyy yleensä kaikilla yli 800 kilometrin halkaisijan omaavilla kappaleilla. Jos ehdotus virallistetaan, se nostaisi aurinkokuntamme planeettojen lukumäärän nykyisestä yhdeksästä ainakin kahteentoista. Samalla jätettäisiin myös portti auki mahdollisille uusille planeettalöydöille.

Muita perinteisiä planeettoja selvästi pienempi Pluto saisi siis pitää asemansa. Se muodostaisi Kharonin ja 2003 UB313:n kanssa niin sanottujen Pluton kaltaisten kohteiden eli plutonien ryhmän. Ehdotetun määritelmän mukaan tähän ryhmään kuuluisivat planeetat joiden kiertoaika on vähintään 200 vuotta.

Kolmas ehdokas uudeksi planeetaksi on aurinkokuntamme suurin asteroidi Ceres, joka ei selvästikkään kuulu Pluton kaltaisten kohteiden joukkoon. Tälle kohteelle sopisikin paremmin nimi kääpiöplaneetta.

Aurinkokunnastamme tunnetaan useampia muitakin kappaleita, jotka näyttäisivät kuuluvan ehdotetun planeettamääritelmän sisälle. Luultavasti myös nämä kohteet tulevat saamaan virallisen planeetta-aseman jos nykyinen ehdotus menee läpi. Silloin aurinkokuntamme planeettojen lukumäärä ponnahtaisi selvästi yli kahdenkymmenen. Read more

Kuvia: Ehdotus aurinkokunnan planeetoista / Maa ja nyt planeetoiksi ehdotetut kappaleet vertailussa / Muut mahdolliset planeetat



-SN
Jos uusi planeettojen määritelmä menee läpi myös IAU:n yleiskokouksen äänestyksessä, aurinkokuntamme planeettojen lukumäärä kasvaa ainakin kolmella. Kuva IAU / Martin Kornmesser


12.8.06
Neutronitähti rikkoi nopeusennätyksen

New Scientist -lehden mukaan tutkijat ovat löytäneet yli 1500 kilometriä sekunnissa kiitävän neutronitähden. Muutamalta muultakin neutronitähdeltä on havaittu saman suuruisia nopeuksia, mutta aiemmat havainnot ovat olleet epäsuoria ja siten epävarmempia mittauksia.

Neutronitähdet ovat supernovaräjähdyksessä muodostuneita tähtiä, jotka kulkevat usein satojen kilometrien sekuntinopeudella. Nykyisten teorioiden mukaan yli 1000 kilometriä sekunnissa kulkevien tähtien pitäisi silti olla erittäin harvinaislaatuisia poikkeuksia. Uusi havainto viittaakin siihen että nopeat neutronitähdet voivat olla paljon yleisempiä kuin mitä käytössä olevat teoriat ennustavat.

-SN Read more

Supernova jäännösten sisällä lymyävä neutronitähti kiitää jopa 1500 kilometriä sekunnissa. Kuva Nasa / GSFC / S Snowden et al


10.8.06
Avaruushotellin sivutuotteena näkymättömiä satelliitteja

Avaruushotellin kehittämisestä tunnetuksi tulleen Bigelow Aerospace -yhtiön aluksissa on kaupallisten sovellusten lisäksi myös sotilaallista kiinnostavuutta. Yhtiön päätavoitteena on kehittää ilmalla täytettävä kiertoratahotelli avaruusturistien käyttöön, mutta ihmisten sijaan aluksen sisään voitaisiin laittaa myös vakoiluun ja sotilaskäyttöön soveltuvia satelliitteja. Jos aluksen pinta rakennettaisiin tutkasignaaleja heikosti heijastavista materiaaleista ja muotoilussa käytettäisiin hyväksi stealth-lentokoneista opittuja niksejä, saataisiin tutkassa ja paljain silmin heikosti havaittavia satelliitteja.

Aiemmin Yhdysvaltojen armeija kertoi ANGEL-ohjelmastaan (Autonomous Nanosatellite Guardian Evaluating Local Space), jonka tarkoituksena on kehittää matkalaukun kokoisia minisatelliitteja tarkkailemaan avaruudessa toimivia satelliitteja. Tutkijoiden mukaan näitä satelliitteja voitaisiin käyttää aseina asentamalla niihin esimerkiksi radiosignaaleja häiritseviä laitteita, pieniä räjähteitä tai vihollissatelliitin linssiin maalia suikuttavia aseita.

-SN Read more / ANGEL

Tulevalla turistirysällä saattaa olla myös sotilaallisia sovellutuksia. Kuva Bigelow Aerospace


6.8.06
Ruskea kääpiö tähden sisällä

ESOn lehdistötiedoitteen mukaan tutkijat uskovat löytäneensä ruskean kääpiön, joka on aiemmin elänut punaisen jättiläistähden sisällä. Sittemmin jättiläistähti on kutistunut valkoiseksi kääpiöksi paljastaen samalla sisällään lymynneen kiertolaisensa. Read more

-SN

Tutkijat uskovat ruskean kääpiön eläneen punaisen jättiläisen sisällä. Taiteilijan kuva. Kuva ESO


2.8.06
Tieteellinen tutkimus vaarassa

Amerikkalaisten toiveet Marsiin ja Kuuhun suuntautuvista miehitetyistä lennoista ovat kuristaneet Nasan budjetin erittäin ahtaalle. Tällä kertaa lakkauttamisuhan alla ovat kaikki kansainvälisellä avaruusasemalla tehtävät tieteelliset tutkimukset seuraavan vuoden tai kahden ajaksi.

"Tiedeohjelmien leikkaaminen viittaa siihen että kyseessä on pelkkä hupiajelu Kuuhun", poliitikko Katie Boyd kritisoi tilannetta BBC:n uutisissa. Jo aiemmin moni muu tieteellinen ohjelma on joutunut kokemaan amerikkalaisen avaruushallinnon kiristyneen rahatilanteen.

Read more

-SN

Nasan Kansainvälisellä avaruusasemalla tekemä tutkimus uhkaa loppua yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi Kuva Nasa


2.8.06
Nimeä oma kosminen pölyhiukkanen

Stardust@home-sivusto on nyt avattu. Sivulta löytyvän datan ja ohjeiden avulla kuka tahansa voi yrittää löytää Stardust-luotaimen tuomista näytteistä kosmisia pölyhiukkasia. Virtuaalisen mikroskoopin avulla seulottavia hiukkasia uskotaan löytyvän vain alle 50 kappaletta.

Pölyhiukkasten löytämisen tuoma kunnia näyttää kiinnostavan odotettua enemmän, sillä melko pian avaamisen jälkeen pääsyä Stardust@home-sivuille jouduttiin rajoittamaan liian suuren kävijämäärän takia. Read more / Stardust@home

-SN

Stardustin datasta etsitään tämän tyyppisiä jälkiä. Kuva Hope Ishii / Lawrence Livermore National Laboratory

Lehden uusin numero


[kansi]

Tilaa Tähdet ja Avaruus liittymällä Ursan jäseneksi, niin saat lehden tuoreena kotiisi seitsemän kertaa vuodessa!


Tähdet ja avaruus -lehti
Humalistonkatu 3 B 50
Tahdet.Avaruus (a) ursa.fi