Tapahtumapaikka

Cygnuksen pääpaikkana oli Kalajaisjärven leiri- ja kurssikeskus Ilmajoen Nopankylässä, Koskenkorvalta Jurvaan johtavan maantien varrella. Ilmajoen keskustasta matkaa Kalajaisjärvelle kertyy 23 km ja Koskenkorvalta noin 15 km. Kurssikeskuksessa oli myös tilat sisämajoitukseen, ruokailuun ja saunomiseen. Alueelta löytyivät myös uimaranta, grillikatos ja -kota sekä luonto- ja kuntoreitti. Lähimmät kaupat sijaitsevat Koskenkorvalla ja Jurvassa (ajoaika noin 10-15 min).

Päärakennus

PäärakennusKalajaisjärvellä oli runsaasti tilaa mm. sisämajoittumiseen sekä erilaisten esitelmien ja kokousten pitoon. Päärakennuksessa oli kymmenen neljän hengen huonetta ja kaksi kuuden hengen huonetta. Yhteensä vuodepaikkoja oli 52 kappaletta. Päärakennuksesta löytyivät lisäksi 60 henkilön ruokasali, joka toimi samalla luentotilana. Ruokasalista oli yhteys takalla varustetulle, katetulle ulkoterassille. Lisäksi päärakennuksessa oli molemmilla majoituspuolilla pesutilat, kuivaushuoneet ja WC:t.

Rantasauna

Kurssikeskuksen avarassa rantasaunassa oli erilliset sauna- ja pesutilat naisille ja miehille, joten saunavuorot pystyttiin järjestämään samaan aikaan. Saunat lämmitettiin torstai-, perjantai- ja lauantai-iltoina. Saunatiloista johti rantaan portaat, joten saunareissulla pystyi käymään pulahtamassa järveen.

Grillikatos

GrillikatosRannassa oli grillikatos, jossa grillattiin makkaraa ja muuta grilliruokaa. Grillikatoksessa järjestettiin myös illanvietto- ja keskustelutilaisuuksia.

Telttailualueet

Telttoja pystytettiin pääasiassa kolmeen paikkaan, leikkipaikan takana olevalle tasaiselle alueelle, päärakennuksen ja kokoustilan väliselle ulkoilureitin alueelle ja kokoustilan takana olevaan notkelmaan. Telttapaikkoja oli käytössä arviolta noin 30.

Liikunta-alueet

LentopalloKalajaisjärven leiri- ja kurssikeskuksen pihasta löytyi myös lentopalloverkko, mutta lentopallo-ottelua ei järjestetty. Alueella oli myös minigolfrata, ja ensimmäisenä iltana käytiinkin minigolfturnaus.

Leirikeskuksen pihasta löytyi perheen pienimpiä varten myös leikkialue, jossa oli mm. liukumäki, keinut ym. Rannassa oli soutuveneitä ja kanootteja.

Sahannevan observatorio

Lakeuden Ursan omistama ja ylläpitämä Sahannevan observatorio sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Cygnuksen tapahtumapaikasta. Ajoaika suuntaansa on noin 45 minuuttia. Sahannevan observatorioon oli mahdollista käydä tutustumassa Cygnukselle tullessa ja sieltä lähtiessä.

Palvelut

Lähimmät kaupat löytyivät Koskenkorvalta tai Jurvasta, jonne molempiin oli matkaa n. 15 km. Koskenkorvalta löytyivät myös huoltoasemat, apteekki, posti, pankkiautomaatti ja pubi (Koskenkirkas). Pankkiautomaatti oli heti Kalajaisjärven suunnasta tultaessa ja valtatien 3 ylityksen jälkeen oikealla olevan rakennuksen seinässä (siinä, missä on isot mainokset seinässä). Lisää erilaisia palveluita (mm. lähin Alko, terveyskeskus, Tokmanni) löytyy Ilmajoelta ja Kurikasta (n. 23 km).

Kalajaisjärven alue

Klikkaamalla karttaa avautuu isompi kuva. Vaihtoehtoisesti voit ladata kartan koneellesi PDF-tiedostona (16kt).

Kartta