Cygnuksen yhteydessä tuli pohdittua, mikä on Cygnuksen tulevaisuus, miten välttää tämänkertainen yllätystilanne, ja miten kehittää tapahtumaa ja säilyttää sen suosio.
Suunnitellun Cygnus-paikan peruuntuminen myöhäisessä vaiheessa kevättä oli ainutkertainen tilanne koko tapahtuman 24-vuotisessa historiassa. Yritän tässä muistella, olisiko peruuntumisia tapahtunut aiemmin, esimerkiksi alustavan tarjokkaan kohdalla, mutta en nyt saa mieleen.


Jälkikäteen ajatellen Cygnus tuntui onnistuneen ihan mainiosti. Etukäteen tiedostetut ongelmat sekä pelätty kritiikki jäivät odotettua vähäisemmin. Joko tapahtuma onnistui, harrastajat ovat sopeutuvaisia tai sitten vain kohteliaita.


Cygnus-kesätapaaminen alkaa olla takanapäin. Tapahtuman jälkeen on ollut vielä jonkun verran jälkihoitotoimia, mutta vähitellen voi kääntää katseensa seuraaviin haasteisiin. Cygnuksen valmistelut vaativat aika paljon vääntöä ja joistakin asioista pakostakin jouduttiin ajan puutteen vuoksi tinkimään.

Tähdet 2012 -vuosikirjaa on taas pakerrettu koko kevään. Vaikka homma tuli aloitettua suhteellisen ajoissa ja työtä jatkettua koko kevään kerran viikossa, jostain syystä aikataulu on 2-3 viikkoa myöhässä.

Yritän taas elvyttää pari vuotta jäissä olleen blogihavaintopäiväkirjani. Saa nähdä, kuinka kauan jaksan sitä pitää, kun en tunnut tänne Viisariinkaan muistavan kirjoittaa.
Yritän minimoida vaivan, enkä välttämättä ei kirjata kaikkia havaintoja heti. Täydennän puuttuvia havaintoja aina, kun tulee aikaa. Edellisessä yrityksessä kävi työläimmäksi halohavaintopiirrosten skannaaminen ruutuvihosta ja niiden siistiminen.
No, kesäkuun juttuja olen saanut muistiin ja ainakin kuunpimennysraportin julkaisemiseen havaintopäiväkirja sopi hyvin.
Muuten havaintokirjani on aika tylsää ja teknistä luettava, lukuunottamattaehkä havaintokertomusosia, joita yritän rustata vähäisemmistäkin havainnoista. Pääasiassa tällä hetkellä havaintokirjaa dominoin muuttujahavainnot. Niistä eniten saa irti ne, jotka muuttujia harrastavat.

Omakohtaisia kokemuksia ja mielikuvia tähtiharrastamisesta Suomessa.
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| << < | ||||||
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | ||||